Kyynikot, opportunistit ja katkeroituneet

Yhteiskuntatieteilijä Jussi Vähämäen mukaan nykypäivän kapitalismi tuottaa kasvavassa määrin pääasiassa kahdenlaisia työläisiä: kyynikoita ja opportunisteja.

Kyynikko ei halua sitoutua mihinkään, koska hän on jo nähnyt kaiken ja tietää ennalta mitä tapahtuu. Mihinkään ei kannata paneutua kunnolla, ei kannata uskaltaa eikä yrittää luoda uutta, jokainen ehdotus voidaan ohittaa, kun tiedetään jo ennalta mitä siitä tulee.

Opportunisti taas tarttuu mihin tahansa mahdollisuuteen. Hän ei pysty keksimään uutta, koska kykenee pelaamaan vain olemassa olevan järjestyksen sisällä.

Vähämäen mukaan molemmat elävät historian lopun mielentilassa: he ovat nähneet kaiken ja kokeneet kaiken eikä heille näytä tapahtuvan mitään uutta ja odottamatonta.

Vaaleissa kyynikot jättävät äänestämättä, koska he eivät kuitenkaan voi vaikuttaa mihinkään. Opportunistit äänestävät menestyksen, vallan ja rahan mukaan kokoomusta tai vihreitä. Vasemmisto ei kiinnosta kumpaakaan ryhmää.

Vasemmiston paradoksi on tietysti se, että samalla kun se yrittää integroida ihmisiä työelämään, tuottaa työelämä vastineeksi kyynikoita ja opportunisteja, jotka saman tien hylkäävät vasemmiston.

Kapitalismin sivilisoiva vaikutus tuntuu tältä osin lakanneen: työ ei kasvata työläisten luokkatietoisuutta, kykyjä eikä järjestäytymishaluja. Päinvastoin, se atomisoi, kilpailuttaa ihmisiä keskenään ja osoittaa arkielämän kautta, miten kapitalistisen yhteiskunnan lainalaisuudet ovat totisinta totta. Tässä tilanteessa vasemmisto jää aseettomaksi.

Kokoomuksen opetusministeri Henna Virkkunen meni virkansa alkajaisiksi leimaamaan Image-lehden haastattelussa vasemmiston katkerien ihmisten tyyssijaksi. Vasemmisto ehti heti puolustautumaan ja vakuuttelemaan, ettei sen riveistä löydy katkeruutta. Kyse on vain oikeiston panettelusta.

Vasemmisto ei ole kyennyt myöntämään, että suuri osa suomalaisista on kuin onkin katkeraa väkeä. Kyynikoiden ja opportunistien lisäksi yhteiskunnassamme on työelämän ulkopuolelle syrjäytettyjä ja muuten kaltoin kohdeltuja ihmisiä, jotka ovat syystä katkeria omaa etua tavoittelevalle oikeistolle ja pörssiherroille. Näistä katkeroituneista ihmisistä myös vasemmisto sokeudessaan ja omahyväisyydessään irtisanoutui ja loi samalla pohjaa perussuomalaisten vaalimenestykselle.

Vasemmiston haaste on vakuuttaa kyynikot muutoksen mahdollisuudesta ja opportunistit muutoksen tarpeellisuudesta. Vasemmiston on myös kyettävä suuntaamaan ihmisten katkeruus niin, että se tuottaa populistisen jargonin sijasta yhteiskunnan rakenteiden radikaalia kritiikkiä.

Jokainen nukkuva äänestäjä on voitto porvaristolle

Sunnuntaina käytävissä Euroopan parlamentin vaaleissa kannattaa äänestää. Näissäkään vaaleissa ei pelkästään valita edustajia, vaan on vahvasti kyse myös poliittisen linjan valinnasta. Jos ei ota kantaa toisenlaisen politiikan ja Euroopan puolesta, antaa hiljaisen tukensa valtaapitävien politiikalle.

Valtaapitävien politiikkaa edustaa Euroopan tasolla ennen kaikkea Lissabonin sopimus, joka lisää pääoman ja markkinoiden valtaa sekä militarisoi unionia voimakkaasti. Se on politiikkaa, joka on johtanut syvään talouskriisiin. Se on Suomessa erityisesti kokoomuksen harjoittamaa, Alexander Stubbin kavalan hymyn taakse piiloutuvaa suuren rahan politiikkaa, jossa rasismikaan ei näytä olevan vieras piirre. Tätä politiikkaa peesaa myös hallituskumppani keskustapuolue.

Vihreiden ja demareiden europarlamenttiryhmiä vaivaa sama opportunismi ja porvarillisen politiikan tukeminen kuin kotoisessa eduskunnassa ja monessa kunnassa. Kummankaan varaan ei voi jättää sitä, kuuluuko työtätekevien ja vähävaraisten eurooppalaisten ääni Euroopan parlamentissa.

Perussuomalaiset ovat eurovaaleissa yhtä järkevä protestin kanava kuin ovat olleet eduskunta- ja kuntavaaleissa: paljon populistista puhetta, politiikkaa sen sijaan tehdään suurempien perässä jos ollenkaan. Euroopan parlamentissa ei tarvita enää yhtään enempää rasistisia, pikkuporvarillisia ja nurkkakuntaisia euroedustajia.

Perussuomalaiset haikailee osallistuvansa europarlamentissa perusteilla olevaan Libertas-ryhmään, jonka taustavoima on diktaattorin elkein esiintyvä hämäräperäinen irlantilainen miljonääriliikemies Declan Ganley. Libertas muun muassa kannattaa Naton laajentamista eikä näe EU:ssa muuta vikaa kuin Lissabonin sopimuksen.

Jokainen nukkuva äänestäjä on voitto porvaristolle. Porvarit äänestävät varmasti, ja kaikki Suomen 13 edustajapaikkaa täytetään, olipa äänestysprosentti kuinka pieni tahansa. Jos me vasemmistolaiset emme äänestä, EU kulkee entistäkin huonompaan suuntaan.

Eikä pelkästään Euroopan unioni. Porvaristo hakee myös sisäpoliittisesti valtakirjaa omalle poliittiselle linjalleen. Tässä tilanteessa toimeettomuus ei ole ratkaisu.

Eurovaaleissa aktiivisen protestin kanava on Suomen kommunistinen puolue ja ehdokkaat numeroilla 62-81. Antamalla äänensä SKP:lle ilmoittaa vastustavansa Euroopan unionin nykykehitystä, Lissabonin sopimusta, Natoa ja kapitalismia.

Äänestämällä SKP:tä on myös mukana vaatimassa Suomen irtautumista pääoman EU-projektista. Samalla antaa tukensa eurooppalaisten kommunistien ja vasemmistoryhmien työlle toisenlaisen Euroopan rakentamiseksi, jossa eurovaalit eivät suinkaan ole ainoa eivätkä edes keskeisin toimintamuoto.

Kenen ajatuksia ajattelet?

Kaikilla meillä suurin piirtein ihmisten kirjoissa olevilla on arkijärki, jota myös maalaisjärjeksi on kutsuttu. Osa tästä arkijärjestä on perua jo varhaislapsuudesta, kuten esimerkiksi käsityksemme perusfysiikasta. Pikkuvauvan ei tarvitse tuntea Newtonin painovoimateoriaa ymmärtääkseen, että tavarat putoavat alaspäin. Samanlaisia itsestään selvyyksiltä tuntuvia asioita opimme oman kokemuksemme kautta itsestämme ja ympäristöstämme.
Kielen oppimisen ja laajentuvan kommunikaation kautta astumme uudenlaisen oppimisen ja vaikuttamisen piiriin. Koulun fysiikan tunnilla opimme, mitä painovoima on ja että tavarat eivät välttämättä aina putoakaan alaspäin.

Marxilaisista tutkijoista ranskalainen Louis Althusser on ehkä syvimmin tutkinut sitä, millä tavalla meidän ajattelumme muodostuu ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat. Althusser huomasi, että ihminen on jo itse asiassa ennen syntymäänsä vaikuttamisen ja erilaisten ideologioiden kohde.
Yhteiskunnassa on useita instituutioita, jotka tavalla tai toisella pyrkivät kasvattamaan ja muokkaamaan ihmistä ja hänen käsityksiään maailmasta koko elinkaaren ajan. Althusser kutsui näitä instituutioita ideologisiksi valtiokoneistoiksi. Tällaisia ovat muun muassa perhe, koulu, kirkko ja media.
Althusserin mukaan kapitalistisessa yhteiskunnassa ideologisten valtiokoneistojen perimmäinen tarkoitus on muokata ihmisistä kapitalismin kannalta hyödyllisiä, kuuliaisia alamaisia. Althusser väitti, että tärkein keino tämän saavuttamiseksi on muokata ihmisten arkijärkeä, itsestään selvyyksinä totuuksina pidettyjä asenteita ja mielipiteitä niin, että ne tukevat kapitalistista yhteiskuntajärjestystä.
Kapitalistisen järjestelmän ideologia piilottaa itsensä sinne, missä sitä vähiten odottaisi. Monen ihmisen arkijärkeen on esimerkiksi iskostettu ”totuuksia”, miten ihmiset ovat pohjimmiltaan ahneita oman edun tavoittelijoita, joiden on verisesti kilpailtava keskenään yhteiskunnassa. Jokainen on oman onnensa seppä. Näin on ollut ja näin on aina oleva. Ja niin edelleen.

Ihminen ei kuitenkaan ole mikään passiivinen astia, johon noin vain kaadetaan valmiita ajatuksia. Kapitalistiselle ideologialle on mahdollista rakentaa vastavoimaa, toisenlaista ajattelua. Meiltä kommunisteilta se edellyttää arkijärjen kritiikkiä ja sen ideologisten elementtien tunnistamista, itsestään selvyyksien kyseenalaistamista ja ennen kaikkea rohkeutta tutkailla myös oman ajattelumme lähteitä ja juuria. Hyviä työkaluja itsetutkiskeluun ja yhteiskunnan arviointiin antaa marxilaisen tieteen perinne.
Pelkällä arkijärjellä emme pitkälle pärjää. Kenen ajatuksia sinä tänään ajattelit?