Ylikaupallista kaupunkikuvaa vastaan

Vapaa Helsinki –verkosto järjesti tiistaina 16. syyskuuta Töhryfestin, jolla osoitettiin mieltä Helsingissä kymmenen vuotta käynnissä ollutta Stop töhryille –kampanjaa ja nollatoleranssipolitiikkaa vastaan. Tapahtuma keräsi järjestäjien mukaan lähes tuhat osallistujaa.

Helsingin kaupungin rakennusvirasto järjesti samaan aikaan Finlandia-talolla suljetun, massiivisilla turvatoimilla suojatun juhlaseminaarin, jossa pohdittiin kampanjan onnistumista ja mahdollista jatkoa. Kaupunki päätti, että varsinainen Stop töhryille –projekti lopetetaan. Käytännössä tämä merkitsee, että katutaide- ja julistetorjunnan rahoituspohja muuttuu suorasta kampanjarahoituksesta tavanomaiseksi kaupungin toiminnaksi.

Rakennusviraston projekti nieli kymmenen vuoden aikana yli miljoona euroa vuodessa. Tuloksena on ollut ennen kaikkea Helsingin nuorten ja kaupungin välien kiristyminen ja kaupunkikulttuurin köyhtyminen. Tällä hetkellä myös kaupungin nuorisoasiankeskus ja rakennusvirasto ovat napit vastakkain.

— Me kampanjoimme kontrollin kiristämistä ja ylikaupallista kaupunkia vastaan, sekä luovuuden ja vapaan kaupunkitilan puolesta. Emme voi hyväksyä väkivaltaa, jota kaupungin alaiset vartijafirmat käyttävät. Uhka ei enää kohdistu vain maalareihin, vaan mihin tahansa "riskitekijään", huomauttivat Vapaa Helsinki –verkoston edustajat.

Järjestäjät korostivat, miten Stop töhryille –projektin seurauksena lukuisia graffitimaalareita on tuomittu ehdottomaan vankeuteen ja elinikäiseen velkakierteeseen. Projektin käyttämää FPS Security-vartiointiliikettä on useaan otteeseen syytetty väkivallasta, laittomista henkilörekistereistä ja graffitimaalareiden vainoamisesta. Esimerkiksi pari vuotta sitten julkisuuteen tuli ohikulkijan kännykkäkameralla kuvaamaa tapaus, jossa kaksi FPS:n vartijaa pahoinpiteli vakavasti metroasemalla kiinniotettua henkilöä.

Vuodesta 1998 lähtien kaupunki on systemaattisesti vainonnut lähes kaikkea kaupunkilaisten omaehtoista kaupunkitilan käyttöä. Graffitintorjunnasta on tehty bisnestä, kun kaupungin virkamiehet ovat omavaltaisesti alkaneet määritellä, mikä on taidetta ja mikä ei.
Pienet kulttuuritoimijat ja järjestöt ovat yksi toisensa jälkeen lopettaneet julistemainostamisen, kun kaupungin seinätilat on varattu suurten kaupallisten toimijoiden käyttöön.

Nyt töhrykampanjan vastainen liike on saanut osavoiton, kun kaupunki päätti lopettaa varsinaisen Stop töhryille –kampanjan. Kaupungin nollatoleranssilinjaan tällä ei silti liene suurta vaikutusta.

http://nollatoleranssi.info

Verkossa vain porvarien vaalikoneita

Kuten monessa muussakin vaalissa, myös kuntavaaleissa omaa ehdokasta voi hakea tietoverkkojen vaalikoneiden avulla. Vaalikoneita avaavat muun muassa Yleisradio, MTV3 sekä sanomalehdet. Myös monet järjestöt ja muut kolmannen sektorin toimijat pykäävät omia koneitaan, joissa korostuu kunkin tahon oma erityinen näkökulma.

Kuntavaalien nettivaalikoneidenkysymyksiä vaivaa sama vika kuin edellisissä eduskuntavaaleissa: kysymyksenasettelut ovat sellaisia, ettei niiden avulla voi esitellä varsinkaan Suomen kommunistisen puolueen näkökulmasta järkeviä poliittisia lähtökohtia ja tavoitteita. Tuntuu kuin vaalikoneita tehtailisivat vain porvarit.

Eräässäkin vaalikoneessa kysytään esimerkiksi: leikkaatko kunnan menoja ennemmin koulutuksesta vai vanhustenhuollosta? Mieli tekisi ihmetellä, miksi leikata kummastakaan? Tilanne on kuin yrittäisi vastata kysymykseen: lyötkö mieluummin lapsiasi vai vaimoasi?

Toinen vaalikone kysyy palvelujen rahoittamisesta: nostaisitko mieluiten kunnallisveroäyriä vai palvelumaksuja? No en kumpaakaan, vaan asettaisin pääomatulot kunnallisverolle ja muuttaisin kunnallisveron progressiiviseksi valtionverotuksen tapaan. Mutta moinen ei vaalikoneelle kelpaa vastaukseksi.

Kuka keksisi vaalikoneen, jossa ehdokas ja häntä hakeva äänestäjä voisivat pohtia oikeasti porvaripolitiikalle vaihtoehtoisia kysymyksiä ja vastauksia?

Maksuton julkinen liikenne on mahdollista

Voiko julkinen liikenne olla maksutonta? Kysymys on kuntavaalien alla noussut esille etenkin pääkaupunkiseudulla.
Teema oli esillä myös syyskuun Maanantaiklubilla, jossa asiasta keskustelivat Helsingin joukkoliikennelautakunnan puheenjohtaja Jessica Karhu (vihr.) sekä työsuojeluinsinööri Tapio Siirilä. Karhu myönsi, että pääkaupunkiseudun autoistuminen lisääntyy ja haittaa kaikkia. Hän ei pitänyt järkevänä julkisen liikenteen maksuttomuutta, koska se ei ole kokonaistaloudellisesti kannattavaa ja johtaisi kunnallisveroäyrin nostamiseen. Siirilä sen sijaan vaati suunnanmuutosta liikennepolitiikassa. Rahaa maksuttoman julkisen liikenteen kustantamiseen voidaan kerätä vaikkapa ruuhkamaksuilla. Myös kaupungin voitoista heltiäisi lisärahaa.

Maanantaiklubin keskustelussa Tapio Siirilä nosti esille perustavan kysymyksen: onko julkinen liikenne palvelua vai bisnes? Esimerkiksi VR puhuu nykyään julkisen liikenteen sijasta joukkoliikenteestä, koska haluaa valtion liikelaitoksena tuottaa voittoa eikä kantaa vastuuta julkisesta liikenteestä.
Itsekin puhuisin mieluummin julkisesta liikenteestä, koska ei ole yhdentekevää, kenen toimesta ja millä periaatteella liikennepalveluja tuotetaan. Kilpailuttaminen ja yksityistäminen ovat tuoneet näennäisiä kustannussäästöjä, mutta myös huonoa kalustoa ja suoranaista matkustajien halveksuntaa.
Maanantaiklubilla esille noussut Helsingin bussiliikenteen, ratikoiden ja metrojen kuljettajapula oli esillä myös keskiviikkona kaupunginvaltuustossa. Yrjö Hakasen valtuustokysely kuljettajien yksityisiä firmoja matalampien palkkojen ja kehnojen työaikojen korjaamisesta ei saanut kuitenkaan kaupungin johdosta tukea.

Suomen hallitus on varannut ensi vuoden budjetissaan joukkoliikenteen kehittämiseen viisi miljoonaa euroa, mitä voidaan pitää huonona vitsinä. Vihreillä on hallituspuolueena vastuu pitää huolta siitä, että valtio osallistuu vahvemmin julkisen liikenteen kehittämiseen. On outoa, miten monessa muussa ympäristöasiassa rikkaita ja hyviä ideoita viljelevät vihreät keksivät nyt mitä kummallisimpia syitä sille, miksei maksuton julkinen liikenne muka ole mahdollista.
Kysymys julkisista palveluista, niiden tuottamisesta ja rahoittamisesta tuntuu tiivistyvän perusasetelmaan: ovatko kaupunkilaiset vain yhteen paikkaan kasattua markkinakarjaa, kuluttajia, joille kaupataan hyödykkeitä ja palveluja vai liittyykö kaupunkiasumiseen yhteisöllisyyttä ja osallisuutta jollain syvemmällä tasolla.
Toivon, että kuntavaaleissa itse kukin yrittäisi miettiä, miten eri puolueet tähän kysymykseen vastaavat.