Vuosien väännön jälkeen opiskelijoiden toimeentuloon on tulossa hieman kohennusta, kun porvarihallitus korottaa pitkään jäissä ollutta opintotukea. Tiedonantajan numeron 45 sivulla 7 kerrotaan, miten yliopistot ja ammattikorkeakoulut tempaisivat vastikään maksuttoman koulutuksen puolesta. Liikkeellä ollaan nyt kiitettävän ajoissa.
Käynnissä on silti tukku muitakin akateemista ja tieteen maailmaa muuttavia prosesseja, joihin opiskelijajärjestöt eivät näytä ottavan kriittistä kantaa.
Tehokkuus on tuotu kampuksille eri muodoissa. Paljon vastustusta herättänyt uusi palkkausjärjestelmä, erilaiset tuottavuusohjelmat ja toiminnan projektimuotoistaminen kiristävät niin henkilökunnan kuin opiskelijoiden hermoja.
Tehokkuusvaatimukset ovat myös muovaamassa koko julkista sektoria ja vähentämässä tuhansia työpaikkoja kunnista ja valtiolta. Näistä valtaosa on juuri niitä, joihin esimerkiksi humanistisilta ja yhteiskuntatieteiden aloilta valmistuneet ovat työllistyneet. Opiskelijajärjestöiltä odottaisi tässä asiassa huomattavasti tiukempia kannanottoja.
Suoraa opiskelijamaailmaa koskettavien ongelmien lisäksi vaikkapa tuloerojen kasvun ja globaalin ilmastonmuutoksen pitäisi saada ylioppilaita barrikadeille. Entä missä on akateeminen Afganistanin ja Irakin sodan vastainen opiskelijaliike?
Esitys uudesta yliopistolaista annetaan eduskunnalle keväällä 2009. Ministeriön mukaan uudistuksen tavoitteena on ”että yliopistot pystyisivät nykyistä paremmin monipuolistamaan rahoituspohjaansa ja reagoimaan maailman muutoksiin.” Toisin sanoen yliopistojen rahoitusta ollaan markkinaehtoistamassa rankalla kädellä.
Esimakua muutoksen suunnasta tarjoaa hallitusohjelmaan kirjattu innovaatioyliopistohanke, jossa yhdistyvät Teknillinen korkeakoulu, Helsingin kauppakorkeakoulu ja Taideteollinen korkeakoulu. Taideaineiden opiskelijat ovat syystä vastustaneet markkinavetoista hanketta, joka uhkaa typistää taiteen ja kulttuurin pelkäksi markkinoinnin pintakuorrutukseksi.
Syksyn ylioppilaskuntavaaleissa äänestysprosentti jäi esimerkiksi Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä reilusti alle 30 prosentin. Johtuuko tämä opiskelijoiden passiivisuudesta vai ylioppilaskuntien haluttomuudesta toimia ja ottaa radikaalimmin yhteiskunnallisesti kantaa, on hyvä kysymys.
