Jokin aika sitten Suomessakin vieraillut intialalaissyntyinen ekonomisti Meghnad Desai kirjoitti kuusi vuotta sitten kirjan, joka ilmestyi tänä syksynä suomennettuna nimellä Marxin kosto. Siinä Desai kertoo paljastavansa Karl Marxin kirjoitusten ”todellisen luonteen”: Marx ei ollutkaan kapitalismin vastustaja vaan sen analyytikko ja kannattaja. Suuri osa historiallisesta kommunistisesta – ja työväenliikkeestä on siis ymmärtänyt Marxin perustavalla tavalla väärin.
Meghnad Desai on tunnettu globalisaation ja kapitalismin puolestapuhuja, joka on luennoinut vapaan markkinatalouden siunauksista Maailmankauppajärjestö WTO:n ja Maailmanpankki IMF:n tilaisuuksissa. Desain kädenjälki näkyy myös brittiläisen Labor-puolueen onnettomassa niin sanotun ”kolmannen tien” politiikassa, joka on tämä Suomenkin demareiden apinoima yritys naittaa uusliberalismia ja sosialidemokratiaa jonkinlaiseksi hyvinvointivaltion irvikuvaksi.
Ei siis ole yllätys, että Desai pyrkii vesittämään Marxin ajatuksia. Yllättävää sen sijaan on tapa, miten Suomessa edes vasemmisto ei ole juurikaan kritisoinut Desain näkemyksiä.
Onko vasemmiston tietoisuus Marxista niin huonossa jamassa, että kuka tahansa Marxin riepottelija saa kantansa esiin ilman sen kummempaa kommentointia?
Toisin kuin Desai haluaa meidän kuvittelevan, Marx ei ollut pelkkä kapitalismia tutkinut taloustieteilijä vaan vallankumouksellinen kommunisti, joka oli elämänsä aikana mukana useassa poliittisessa liikkeessä. Marx myös tuki, kannusti ja analysoi muun muassa vuoden 1848 vallankumouksia sekä Pariisin kommuunia 1871. Tämä ei ole yllätys mieheltä, joka jo nuorena julisti filosofian tehtävänä olevan maailman muuttamisen, ei pelkästään sen selittämisen.
Desai haluaa painottaa Marxin taloustieteellistä tutkimusta muun tuotannon kustannuksella. Silti esimerkiksi tunnetun marxilaisen taloustieteilijän Fred Moseleyn kritiikin mukaan Desai on väärässä jopa Marxin talousoppien tulkinnassaan.
Mitä Desaista siis jää jäljelle? Hänen väärä todistuksensa Marxista, joka on yritys epäpolitisoida Marx pelkäksi taloustieteilijäksi, mustamaalata valtaosa marxilaisen vallankumouksellisen liikkeen perinnöstä sekä väittää, ettei kapitalismille ole olemassa vaihtoehtoa. Desain väittämille on tietysti tarvetta tilanteessa, jossa globaali kapitalistinen talous on pahassa kriisissä.
Käynnissä on ideologinen taistelu Marxista. Meidän kommunistien tehtävä on osoittaa Desain tapaisten ”marxilaisten” tulkinnat vääriksi, tuoda esiin vallankumouksellista, kommunistista Marxia ja marxilaisuutta sekä kehittää kapitalismin ylittävää sosialismia, ei pelkästään teoreettisesti vaan politiikassa ja käytännössä.
perjantai 5. joulukuuta 2008
torstai 16. lokakuuta 2008
Valtapuolueiden talouspolitiikka hakoteillä
Maailmanlaajuisen finanssikriisin aallot iskevät nyt Suomen kuntasektorille. Pankit ovat sulkemassa lainahanoja kunnilta. Usealla kaupungilla on sijoituksia rahoituskriisissä vaikeuksiin joutuneissa ulkomaisissa pankeissa.
Valtapuolueiden talouspolitiikka ei silti osoita tarpeellisia muuttumisen merkkejä. Kuntavaalien alla vannotaan yhä kunta- ja palvelurakenneuudistuksen, yksityistämisen ja palvelusetelien käytön lisäämisen nimeen. Suositteleehan kapitalistin edunvalvoja Elinkeinoelämän valtuuskuntakin yksityistämistä ja markkinaehtoista palvelutuotantoa.
Kuntasektorin yksityistämisvimmaa eivät talouden kriisiytymisen merkit hillitse. Maailmalta on varoittavia esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu kun esimerkiksi vesipalveluja ja energiantuotantoa yksityistetään, mutta miksi niistä ei olla Suomessa tietoisia?
Sama pätee tietysti muihinkin julkisiin palveluihin. Finanssikriisi osoittaa selvääkin selvemmin, ettei ole se ja sama, tuottaako palveluja kunta itse vai jokin markkinatoimija.
Virheellinen veropolitiikka on räikein esimerkki siitä miten valtiovalta tekee pienestä osasta kansaa vapaamatkustajia ja siirtää verorasitus pieni- ja keskituloisten kannettavaksi. Pääomatulot ovat nykyään erittäin kevyesti verotettuja. Verosuunnittelulla saadaan suuretkin pääomatulot täysin veroista vapaiksi. Omaisuusveroa ei peritä enää ollenkaan.
Erityisen kaltoin kohdellaan kuntia, jotka eivät saa senttiäkään veroa pääomatuloista, ei osinko-, korko- eikä myyntituloista. Kyse on kymmenistä miljardeista euroista vuosittain.
Ja nykyhallituksen suunta on selvä. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) kertoo verolinjauksistaan uusimmassa työantajaliittojen Prima-lehdessä. Hänestä pääomaverotuksen keventäminen entisestään on tulevaisuudessa ehto Suomen ”kilpailukyvyn” säilymiselle. Ansiotulojen verotusta tullaan jatkossakin keventämään. Verotuksen progressiota on vähennettävä eli rikkaiden suhteellista verotusta kevennettävä. Katainen väläyttelee myös tavoitteenaan perintöverosta luopumista.
Katainen toteaa, että nyt tarvitaan kaikilta ”talkoohenkeä”. Tätä kokoomus toitottaa myös kuntavaaleissa.
Talkootyö onkin vielä tarpeen, jotta työssäkäyvä kansanosa saa maksettua pörssipelureiden ja talouspolitiikassa hakoteillä olevien, yksityistämisvimmaisten poliitikkojen aiheuttamat tappiot.
Valtapuolueiden talouspolitiikka ei silti osoita tarpeellisia muuttumisen merkkejä. Kuntavaalien alla vannotaan yhä kunta- ja palvelurakenneuudistuksen, yksityistämisen ja palvelusetelien käytön lisäämisen nimeen. Suositteleehan kapitalistin edunvalvoja Elinkeinoelämän valtuuskuntakin yksityistämistä ja markkinaehtoista palvelutuotantoa.
Kuntasektorin yksityistämisvimmaa eivät talouden kriisiytymisen merkit hillitse. Maailmalta on varoittavia esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu kun esimerkiksi vesipalveluja ja energiantuotantoa yksityistetään, mutta miksi niistä ei olla Suomessa tietoisia?
Sama pätee tietysti muihinkin julkisiin palveluihin. Finanssikriisi osoittaa selvääkin selvemmin, ettei ole se ja sama, tuottaako palveluja kunta itse vai jokin markkinatoimija.
Virheellinen veropolitiikka on räikein esimerkki siitä miten valtiovalta tekee pienestä osasta kansaa vapaamatkustajia ja siirtää verorasitus pieni- ja keskituloisten kannettavaksi. Pääomatulot ovat nykyään erittäin kevyesti verotettuja. Verosuunnittelulla saadaan suuretkin pääomatulot täysin veroista vapaiksi. Omaisuusveroa ei peritä enää ollenkaan.
Erityisen kaltoin kohdellaan kuntia, jotka eivät saa senttiäkään veroa pääomatuloista, ei osinko-, korko- eikä myyntituloista. Kyse on kymmenistä miljardeista euroista vuosittain.
Ja nykyhallituksen suunta on selvä. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) kertoo verolinjauksistaan uusimmassa työantajaliittojen Prima-lehdessä. Hänestä pääomaverotuksen keventäminen entisestään on tulevaisuudessa ehto Suomen ”kilpailukyvyn” säilymiselle. Ansiotulojen verotusta tullaan jatkossakin keventämään. Verotuksen progressiota on vähennettävä eli rikkaiden suhteellista verotusta kevennettävä. Katainen väläyttelee myös tavoitteenaan perintöverosta luopumista.
Katainen toteaa, että nyt tarvitaan kaikilta ”talkoohenkeä”. Tätä kokoomus toitottaa myös kuntavaaleissa.
Talkootyö onkin vielä tarpeen, jotta työssäkäyvä kansanosa saa maksettua pörssipelureiden ja talouspolitiikassa hakoteillä olevien, yksityistämisvimmaisten poliitikkojen aiheuttamat tappiot.
maanantai 13. lokakuuta 2008
Sensuuria suomalaiseen tapaan
Tuttu puhelinkeskustelu liian monelle:
— Gallupista päivää. Minkä puolueen ehdokasta aiotte kuntavaaleissa äänestää?
— Äänestän SKP:n ehdokasta.
— Tuota, meillä ei ole semmoista tässä listalla. Tarkoitatteko kenties SDP:tä?
— En, kun SKP:tä eli Suomen kommunistista puoluetta.
— Meillä on tässä vain nämä eduskuntapuolueet, että jos voitte valita niistä jonkun?
— No en voi. Kiitos ja kuulemiin.
Kuntavaalien alla ovat tiedotusvälineet kaivaneet taas esiin eduskuntavaaleista tutun käsitteen ”eduskuntapuolueet”, jolla pyritään syrjimään SKP ja muut niin sanotut pienpuolueet sivuun median vaalikeskusteluista ja mielipidemittauksista. Rajaus ei ole perusteltavissa eduskuntavaaleissa, mutta vielä huonommin kuntavaaleissa. Jopa niissä kunnissa, missä SKP:llä on valtuutettuja, käytetään samaa eduskuntapuolueveruketta.
Hyvä esimerkki syrjinnästä on YleX:n verkkosivujen oma kuntavaalikone, josta on tiputettu pois muut kuin eduskuntapuolueet. Perusteluna käytetään YLE:n hallintoneuvoston 9.9. vahvistamia linjauksia ja periaatteita, joiden mukaan ohjelmatuotannossa voidaan soveltaa myös ohjelmallisia lähtökohtia. Tällaisina lähtökohtina on mainittu ”puolueen suuruus ja parlamentaarinen asema sekä yksittäisten ohjelmien kiinnostavuuteen liittyvät syyt.”
YleX:n mukaan vaalikoneen on tarkoitus aktivoida erityisesti nuoria kuntavaaleihin ja virittää asiasta keskustelua. Päätös rajata vaalikone vain eduskuntapuolueisiin antaa aivan väärän käsityksen kunnallispolitiikasta. Nuorten valittelema politiikan tylsyys ja vaihtoehdottomuus kohoaa toiseen potenssiin, ellei keskustelussa kuulu kuin eduskuntapuolueiden ääni.
Samalla eduskunnan ulkopuolisten puolueiden mediasensuuri pelaa Perussuomalaisten populistiseen pussiin, puolue kun nauttii paitsi eduskuntapuolueen lukuisista tuista myös sen mukanaan tuomasta julkisuudesta ja näkyvyydestä.
Vaikuttaa siltä, että niin YleX:n kuin monen muunkin viestintävälineen toimitus tekee päätöksiään aivan muilla perusteilla kuin kuntavaaleihin liittyvällä ohjelmallisella ja journalistisella ammattitaidolla.
— Gallupista päivää. Minkä puolueen ehdokasta aiotte kuntavaaleissa äänestää?
— Äänestän SKP:n ehdokasta.
— Tuota, meillä ei ole semmoista tässä listalla. Tarkoitatteko kenties SDP:tä?
— En, kun SKP:tä eli Suomen kommunistista puoluetta.
— Meillä on tässä vain nämä eduskuntapuolueet, että jos voitte valita niistä jonkun?
— No en voi. Kiitos ja kuulemiin.
Kuntavaalien alla ovat tiedotusvälineet kaivaneet taas esiin eduskuntavaaleista tutun käsitteen ”eduskuntapuolueet”, jolla pyritään syrjimään SKP ja muut niin sanotut pienpuolueet sivuun median vaalikeskusteluista ja mielipidemittauksista. Rajaus ei ole perusteltavissa eduskuntavaaleissa, mutta vielä huonommin kuntavaaleissa. Jopa niissä kunnissa, missä SKP:llä on valtuutettuja, käytetään samaa eduskuntapuolueveruketta.
Hyvä esimerkki syrjinnästä on YleX:n verkkosivujen oma kuntavaalikone, josta on tiputettu pois muut kuin eduskuntapuolueet. Perusteluna käytetään YLE:n hallintoneuvoston 9.9. vahvistamia linjauksia ja periaatteita, joiden mukaan ohjelmatuotannossa voidaan soveltaa myös ohjelmallisia lähtökohtia. Tällaisina lähtökohtina on mainittu ”puolueen suuruus ja parlamentaarinen asema sekä yksittäisten ohjelmien kiinnostavuuteen liittyvät syyt.”
YleX:n mukaan vaalikoneen on tarkoitus aktivoida erityisesti nuoria kuntavaaleihin ja virittää asiasta keskustelua. Päätös rajata vaalikone vain eduskuntapuolueisiin antaa aivan väärän käsityksen kunnallispolitiikasta. Nuorten valittelema politiikan tylsyys ja vaihtoehdottomuus kohoaa toiseen potenssiin, ellei keskustelussa kuulu kuin eduskuntapuolueiden ääni.
Samalla eduskunnan ulkopuolisten puolueiden mediasensuuri pelaa Perussuomalaisten populistiseen pussiin, puolue kun nauttii paitsi eduskuntapuolueen lukuisista tuista myös sen mukanaan tuomasta julkisuudesta ja näkyvyydestä.
Vaikuttaa siltä, että niin YleX:n kuin monen muunkin viestintävälineen toimitus tekee päätöksiään aivan muilla perusteilla kuin kuntavaaleihin liittyvällä ohjelmallisella ja journalistisella ammattitaidolla.
perjantai 10. lokakuuta 2008
Hornet-rahat ennemmin peruspalveluihin
Suomi aikoo modernisoida Hornet-hävittäjänsä muuttamalla ne torjuntahävittäjistä täysiverisiksi rynnäkkökoneiksi. Koneisiin hankitaan Nato-yhteensopivuuden nimissä monenlaista uutta tekniikkaa.
Kaksivaiheisen modernisointihankeen lähes kahden miljardin kokonaiskustannusarvio yllätti jopa puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juha Korkeaojan. Onkin ilmeistä, että kustannusten todellinen taso on pidetty salassa eduskunnalta, koska on haluttu varmistaa hankkeen läpimeno ilman vastalauseita.
PAND -Taiteilijat rauhan puolesta -järjestö tuomitsee suunnitelmat Hornetien muuttamiseksi hyökkäyskoneiksi. Hornet-hanke kuvastaa hyvin Suomen ulkopolitiikan muutosta perinteisestä rauhanomaisesta sovittelulinjasta avoimeksi militarismiksi. Hanke tiivistää entisestään Suomen yhteistyötä sotilasliitto Naton ja sen johtavan valtion, maailman suurimman asemahdin, Yhdysvaltojen kanssa.
Suomen kansan selkeä enemmistö vastustaa maamme Nato-jäsenyyttä. Hornetien muuttaminen tekniikaltaan Nato-yhteensopiviksi on taas yksi lisäosoitus maamme johdon pyrkimyksestä integroida Suomea Natoon ulkokautta, kansalta ulottumattomissa ja sen mielipiteestä piittaamatta.
Lukuisat mielipidetiedustelut osoittavat, että sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaaminen sekä köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen ovat kansalaisten enemmistön mielestä tärkeimpiä yhteiskunnallisia tavoitteita.
Hallituksen on asetettava asiat vihdoinkin kansalaisten enemmistön vaatimaan tärkeysjärjestykseen. Jokelan ”yksittäistapaus” ei saanut hallituksen hälytyskelloja soimaan. Kuinka monta ”yksittäistapausta” tarvitaan, ennen kuin kunnille taataan riittävät määrärahat saattamaan esimerkiksi koulujen oppilashuolto säälliselle tasolle?
Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut on saatettava niin ikään välittömästi kuntoon. Terveydenhoidon ja perusopetuksen resurssit on turvattava. Tähän on varaa, sillä Suomi on rikkaampi kuin koskaan aiemmin – kyse on poliittisista arvovalinnoista.
Jos valtiovarainministeri Jyrki Katainen haluaa jostain leikata, niin tehtäköön se ensimmäiseksi tolkuttoman kalliista ja turhista Hornet-modernisoinneista. Hallituksen on kuunneltava ihmisten mielipiteitä, ja satsattava ihmisten hyvinvointiin asevarustelun sijasta.
Kaksivaiheisen modernisointihankeen lähes kahden miljardin kokonaiskustannusarvio yllätti jopa puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juha Korkeaojan. Onkin ilmeistä, että kustannusten todellinen taso on pidetty salassa eduskunnalta, koska on haluttu varmistaa hankkeen läpimeno ilman vastalauseita.
PAND -Taiteilijat rauhan puolesta -järjestö tuomitsee suunnitelmat Hornetien muuttamiseksi hyökkäyskoneiksi. Hornet-hanke kuvastaa hyvin Suomen ulkopolitiikan muutosta perinteisestä rauhanomaisesta sovittelulinjasta avoimeksi militarismiksi. Hanke tiivistää entisestään Suomen yhteistyötä sotilasliitto Naton ja sen johtavan valtion, maailman suurimman asemahdin, Yhdysvaltojen kanssa.
Suomen kansan selkeä enemmistö vastustaa maamme Nato-jäsenyyttä. Hornetien muuttaminen tekniikaltaan Nato-yhteensopiviksi on taas yksi lisäosoitus maamme johdon pyrkimyksestä integroida Suomea Natoon ulkokautta, kansalta ulottumattomissa ja sen mielipiteestä piittaamatta.
Lukuisat mielipidetiedustelut osoittavat, että sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaaminen sekä köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen ovat kansalaisten enemmistön mielestä tärkeimpiä yhteiskunnallisia tavoitteita.
Hallituksen on asetettava asiat vihdoinkin kansalaisten enemmistön vaatimaan tärkeysjärjestykseen. Jokelan ”yksittäistapaus” ei saanut hallituksen hälytyskelloja soimaan. Kuinka monta ”yksittäistapausta” tarvitaan, ennen kuin kunnille taataan riittävät määrärahat saattamaan esimerkiksi koulujen oppilashuolto säälliselle tasolle?
Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut on saatettava niin ikään välittömästi kuntoon. Terveydenhoidon ja perusopetuksen resurssit on turvattava. Tähän on varaa, sillä Suomi on rikkaampi kuin koskaan aiemmin – kyse on poliittisista arvovalinnoista.
Jos valtiovarainministeri Jyrki Katainen haluaa jostain leikata, niin tehtäköön se ensimmäiseksi tolkuttoman kalliista ja turhista Hornet-modernisoinneista. Hallituksen on kuunneltava ihmisten mielipiteitä, ja satsattava ihmisten hyvinvointiin asevarustelun sijasta.
maanantai 6. lokakuuta 2008
Mikä olikaan tavoite?
Jos poliittinen toiminta joskus tuntuu tuskalliselta tarpomiselta, kannattaa miettiä toiminnan tavoitteita tarkemmin.
Varsinkin projektimuotoinen toiminta on altis tavoitteen virheelliselle määrittelylle. Esimerkiksi internet-kotisivuprojektin tavoitteeksi voi joku epähuomiossa ymmärtää kotisivujen tekemisen ja verkkoon saattamisen, vaikka sehän on vasta alkua. Kotisivujen merkitys on näkyvyyden ja tunnettuuden lisääminen, toiminnasta tiedottaminen ja ihmisten aktivointi, mikä edellyttää kotisivujen jatkuvaa päivittämistä ja markkinoimista.
Myös kunnallisvaaleissa kannattaa asettaa niiden tuiki tärkeiden valtuustopaikkojen lisäksi muitakin tavoitteita, jotka luovat perspektiiviä vaalien jälkeiselle ajalle.
Vuonna 2003 Yhdysvallat hyökkäsi liittolaisineen Irakiin. Pohdimme Turussa porukalla, miten osoittaisimme mieltä moista vääryyttä vastaan.
Yhtenä tempauksena päätimme muutaman toverin kera järjestää kulkueen, jonka muoto ja reitti eivät olisikaan aivan sitä perinteistä. Arkipäivän iltana saimme kasaan muutaman kymmenen ihmisen joukon, joka huusi iskulauseita, paukutti rumpuja ja mitä nyt käteen sattui ja vaati äänekkäästi Irakin sodan lopettamista.
Turun torille saavuttuamme joku tovereista harmitteli, kun väkeä oli vähänlaisesti, media ei huomioinut koko kulkuetta eikä se kerännyt paljon katselijoitakaan. Aivan turha temppu, tuskaili toveri. — Mutta eikö meillä ollutkin hyvä meininki? minä lohduttelin.
Jos mielenosoituksen tavoitteena olisi ollut pelkästään medianäkyvyys tai mahdollisimman monen ihmisen mobilisoiminen sotaa vastaan, pettymyshän se olisi ollut. Mutta minusta tärkeää oli myös porukan yhteishengen nostattaminen ja tietoisuuden kasvattaminen. Ja varmaa on, että jokainen sinä päivänä kulkueessamme mukana ollut on edelleen tänäkin päivänä aktiivinen sodanvastustaja, ja innostanut mukaan vähintään kourallisen muita.
Tehyn viimesyksyisen työtaistelun päätyttyä kuulin kommentteja siitä, miten turhaa tappelu oli. Että kuoppakorotus jäi pieneksi eikä välttämättä merkittävästi suuremmaksi, kuin muiden liittojen ilman työtaistelua saavuttama palkanlisä.
Marxilaisesta näkökulmasta palkka- ynnä muiden etujen parantamisen ohella vähintään yhtä tärkeä työtaisteluiden tavoite on työläisten tietoisuuden ja toimintavalmiuden kehittäminen. Useat hoitajat sanoivat, etteivät olisi kuuna päivänä uskoneet puolta vuotta aiemmin osoittavansa syksyllä kyltti kourassa mieltä Eduskuntatalon edustalla. Uskon, että moni heistä myös tiedosti solidaarisen joukkotoiminnan merkityksen yleisemminkin.
Varsinkin projektimuotoinen toiminta on altis tavoitteen virheelliselle määrittelylle. Esimerkiksi internet-kotisivuprojektin tavoitteeksi voi joku epähuomiossa ymmärtää kotisivujen tekemisen ja verkkoon saattamisen, vaikka sehän on vasta alkua. Kotisivujen merkitys on näkyvyyden ja tunnettuuden lisääminen, toiminnasta tiedottaminen ja ihmisten aktivointi, mikä edellyttää kotisivujen jatkuvaa päivittämistä ja markkinoimista.
Myös kunnallisvaaleissa kannattaa asettaa niiden tuiki tärkeiden valtuustopaikkojen lisäksi muitakin tavoitteita, jotka luovat perspektiiviä vaalien jälkeiselle ajalle.
Vuonna 2003 Yhdysvallat hyökkäsi liittolaisineen Irakiin. Pohdimme Turussa porukalla, miten osoittaisimme mieltä moista vääryyttä vastaan.
Yhtenä tempauksena päätimme muutaman toverin kera järjestää kulkueen, jonka muoto ja reitti eivät olisikaan aivan sitä perinteistä. Arkipäivän iltana saimme kasaan muutaman kymmenen ihmisen joukon, joka huusi iskulauseita, paukutti rumpuja ja mitä nyt käteen sattui ja vaati äänekkäästi Irakin sodan lopettamista.
Turun torille saavuttuamme joku tovereista harmitteli, kun väkeä oli vähänlaisesti, media ei huomioinut koko kulkuetta eikä se kerännyt paljon katselijoitakaan. Aivan turha temppu, tuskaili toveri. — Mutta eikö meillä ollutkin hyvä meininki? minä lohduttelin.
Jos mielenosoituksen tavoitteena olisi ollut pelkästään medianäkyvyys tai mahdollisimman monen ihmisen mobilisoiminen sotaa vastaan, pettymyshän se olisi ollut. Mutta minusta tärkeää oli myös porukan yhteishengen nostattaminen ja tietoisuuden kasvattaminen. Ja varmaa on, että jokainen sinä päivänä kulkueessamme mukana ollut on edelleen tänäkin päivänä aktiivinen sodanvastustaja, ja innostanut mukaan vähintään kourallisen muita.
Tehyn viimesyksyisen työtaistelun päätyttyä kuulin kommentteja siitä, miten turhaa tappelu oli. Että kuoppakorotus jäi pieneksi eikä välttämättä merkittävästi suuremmaksi, kuin muiden liittojen ilman työtaistelua saavuttama palkanlisä.
Marxilaisesta näkökulmasta palkka- ynnä muiden etujen parantamisen ohella vähintään yhtä tärkeä työtaisteluiden tavoite on työläisten tietoisuuden ja toimintavalmiuden kehittäminen. Useat hoitajat sanoivat, etteivät olisi kuuna päivänä uskoneet puolta vuotta aiemmin osoittavansa syksyllä kyltti kourassa mieltä Eduskuntatalon edustalla. Uskon, että moni heistä myös tiedosti solidaarisen joukkotoiminnan merkityksen yleisemminkin.
keskiviikko 1. lokakuuta 2008
Kaupunkitilan julkisuudesta
Ei ole sattumaa, että länsimainen demokratia syntyy nimenomaan tilassa, Antiikin Kreikan agoralla, jolla ihmiset (alun perin tosin melkoisen rajattu joukko) pääsivät vapaasti kokoontumaan ja kiistelemään politiikasta. Vapaa tila on sittemmin aina ollut demokraattisen politiikan tekemisen kannalta olennainen asia. Ei tarvitse kuin muistella työväentalojen merkitystä työväenliikkeen tietoisuuden kehittämisen areenoina.
Uusliberalistinen ideologia pyrkii nyt läpikapitalisoimaan erilaisia poliittisia tiloja suljetuiksi, tavaramuodon välittämiksi alueiksi, joita rajaavat sen omat peruspilarit: tehokkuus ja kilpailu. Saksalaisen marxilaisen tutkijan Michael Brien mukaan käynnissä on kamppailu julkisesta. Suomessa se näyttäytyy nyt kamppailuna julkisten palvelujen puolesta, mutta siihen sisältyy paljon muutakin.
Julkisessa kaupunkitilassa tämä näkyy kaupallisuuden ja markkinoinnin, valvonnan ja kyttäyksen leviämisenä joka puolelle. Rahalla saa lykätä vaikka 30-metrisen vaatemainoksen rakennuksen kylkeen, mutta julisteet, tarrat ja graffitit ovat aina laittomia. ”Asiaton oleskelu kielletty”, maleksijat pois maisemista ja penkit sellaisiksi, ettei niillä viihdy.
Julkiselle tilalle pitäisi olla ominaista se, että ihmiset voivat ilmaista itseään yhdessä ja vapaasti, ilman että tarvitsee olla kuluttaja tai asiakas. Meidän tulee vallata kaupunkitila takaisin oikeistolta ja markkinavoimilta.
Tie ulos tästä kapitalistisen vieraantumisen noidankehästä edellyttää vapaata tilaa, missä ihmiset pääsevät jälleen kohtaamaan toisiaan ja toteuttamaan itseään mahdollisimman kaukana uusliberalismin asettamista tehokkuuden ja kilpailun vaatimuksista.
Uusliberalistinen ideologia pyrkii nyt läpikapitalisoimaan erilaisia poliittisia tiloja suljetuiksi, tavaramuodon välittämiksi alueiksi, joita rajaavat sen omat peruspilarit: tehokkuus ja kilpailu. Saksalaisen marxilaisen tutkijan Michael Brien mukaan käynnissä on kamppailu julkisesta. Suomessa se näyttäytyy nyt kamppailuna julkisten palvelujen puolesta, mutta siihen sisältyy paljon muutakin.
Julkisessa kaupunkitilassa tämä näkyy kaupallisuuden ja markkinoinnin, valvonnan ja kyttäyksen leviämisenä joka puolelle. Rahalla saa lykätä vaikka 30-metrisen vaatemainoksen rakennuksen kylkeen, mutta julisteet, tarrat ja graffitit ovat aina laittomia. ”Asiaton oleskelu kielletty”, maleksijat pois maisemista ja penkit sellaisiksi, ettei niillä viihdy.
Julkiselle tilalle pitäisi olla ominaista se, että ihmiset voivat ilmaista itseään yhdessä ja vapaasti, ilman että tarvitsee olla kuluttaja tai asiakas. Meidän tulee vallata kaupunkitila takaisin oikeistolta ja markkinavoimilta.
Tie ulos tästä kapitalistisen vieraantumisen noidankehästä edellyttää vapaata tilaa, missä ihmiset pääsevät jälleen kohtaamaan toisiaan ja toteuttamaan itseään mahdollisimman kaukana uusliberalismin asettamista tehokkuuden ja kilpailun vaatimuksista.
keskiviikko 24. syyskuuta 2008
Ylikaupallista kaupunkikuvaa vastaan
Vapaa Helsinki –verkosto järjesti tiistaina 16. syyskuuta Töhryfestin, jolla osoitettiin mieltä Helsingissä kymmenen vuotta käynnissä ollutta Stop töhryille –kampanjaa ja nollatoleranssipolitiikkaa vastaan. Tapahtuma keräsi järjestäjien mukaan lähes tuhat osallistujaa.
Helsingin kaupungin rakennusvirasto järjesti samaan aikaan Finlandia-talolla suljetun, massiivisilla turvatoimilla suojatun juhlaseminaarin, jossa pohdittiin kampanjan onnistumista ja mahdollista jatkoa. Kaupunki päätti, että varsinainen Stop töhryille –projekti lopetetaan. Käytännössä tämä merkitsee, että katutaide- ja julistetorjunnan rahoituspohja muuttuu suorasta kampanjarahoituksesta tavanomaiseksi kaupungin toiminnaksi.
Rakennusviraston projekti nieli kymmenen vuoden aikana yli miljoona euroa vuodessa. Tuloksena on ollut ennen kaikkea Helsingin nuorten ja kaupungin välien kiristyminen ja kaupunkikulttuurin köyhtyminen. Tällä hetkellä myös kaupungin nuorisoasiankeskus ja rakennusvirasto ovat napit vastakkain.
— Me kampanjoimme kontrollin kiristämistä ja ylikaupallista kaupunkia vastaan, sekä luovuuden ja vapaan kaupunkitilan puolesta. Emme voi hyväksyä väkivaltaa, jota kaupungin alaiset vartijafirmat käyttävät. Uhka ei enää kohdistu vain maalareihin, vaan mihin tahansa "riskitekijään", huomauttivat Vapaa Helsinki –verkoston edustajat.
Järjestäjät korostivat, miten Stop töhryille –projektin seurauksena lukuisia graffitimaalareita on tuomittu ehdottomaan vankeuteen ja elinikäiseen velkakierteeseen. Projektin käyttämää FPS Security-vartiointiliikettä on useaan otteeseen syytetty väkivallasta, laittomista henkilörekistereistä ja graffitimaalareiden vainoamisesta. Esimerkiksi pari vuotta sitten julkisuuteen tuli ohikulkijan kännykkäkameralla kuvaamaa tapaus, jossa kaksi FPS:n vartijaa pahoinpiteli vakavasti metroasemalla kiinniotettua henkilöä.
Vuodesta 1998 lähtien kaupunki on systemaattisesti vainonnut lähes kaikkea kaupunkilaisten omaehtoista kaupunkitilan käyttöä. Graffitintorjunnasta on tehty bisnestä, kun kaupungin virkamiehet ovat omavaltaisesti alkaneet määritellä, mikä on taidetta ja mikä ei.
Pienet kulttuuritoimijat ja järjestöt ovat yksi toisensa jälkeen lopettaneet julistemainostamisen, kun kaupungin seinätilat on varattu suurten kaupallisten toimijoiden käyttöön.
Nyt töhrykampanjan vastainen liike on saanut osavoiton, kun kaupunki päätti lopettaa varsinaisen Stop töhryille –kampanjan. Kaupungin nollatoleranssilinjaan tällä ei silti liene suurta vaikutusta.
http://nollatoleranssi.info
Helsingin kaupungin rakennusvirasto järjesti samaan aikaan Finlandia-talolla suljetun, massiivisilla turvatoimilla suojatun juhlaseminaarin, jossa pohdittiin kampanjan onnistumista ja mahdollista jatkoa. Kaupunki päätti, että varsinainen Stop töhryille –projekti lopetetaan. Käytännössä tämä merkitsee, että katutaide- ja julistetorjunnan rahoituspohja muuttuu suorasta kampanjarahoituksesta tavanomaiseksi kaupungin toiminnaksi.
Rakennusviraston projekti nieli kymmenen vuoden aikana yli miljoona euroa vuodessa. Tuloksena on ollut ennen kaikkea Helsingin nuorten ja kaupungin välien kiristyminen ja kaupunkikulttuurin köyhtyminen. Tällä hetkellä myös kaupungin nuorisoasiankeskus ja rakennusvirasto ovat napit vastakkain.
— Me kampanjoimme kontrollin kiristämistä ja ylikaupallista kaupunkia vastaan, sekä luovuuden ja vapaan kaupunkitilan puolesta. Emme voi hyväksyä väkivaltaa, jota kaupungin alaiset vartijafirmat käyttävät. Uhka ei enää kohdistu vain maalareihin, vaan mihin tahansa "riskitekijään", huomauttivat Vapaa Helsinki –verkoston edustajat.
Järjestäjät korostivat, miten Stop töhryille –projektin seurauksena lukuisia graffitimaalareita on tuomittu ehdottomaan vankeuteen ja elinikäiseen velkakierteeseen. Projektin käyttämää FPS Security-vartiointiliikettä on useaan otteeseen syytetty väkivallasta, laittomista henkilörekistereistä ja graffitimaalareiden vainoamisesta. Esimerkiksi pari vuotta sitten julkisuuteen tuli ohikulkijan kännykkäkameralla kuvaamaa tapaus, jossa kaksi FPS:n vartijaa pahoinpiteli vakavasti metroasemalla kiinniotettua henkilöä.
Vuodesta 1998 lähtien kaupunki on systemaattisesti vainonnut lähes kaikkea kaupunkilaisten omaehtoista kaupunkitilan käyttöä. Graffitintorjunnasta on tehty bisnestä, kun kaupungin virkamiehet ovat omavaltaisesti alkaneet määritellä, mikä on taidetta ja mikä ei.
Pienet kulttuuritoimijat ja järjestöt ovat yksi toisensa jälkeen lopettaneet julistemainostamisen, kun kaupungin seinätilat on varattu suurten kaupallisten toimijoiden käyttöön.
Nyt töhrykampanjan vastainen liike on saanut osavoiton, kun kaupunki päätti lopettaa varsinaisen Stop töhryille –kampanjan. Kaupungin nollatoleranssilinjaan tällä ei silti liene suurta vaikutusta.
http://nollatoleranssi.info
torstai 11. syyskuuta 2008
Verkossa vain porvarien vaalikoneita
Kuten monessa muussakin vaalissa, myös kuntavaaleissa omaa ehdokasta voi hakea tietoverkkojen vaalikoneiden avulla. Vaalikoneita avaavat muun muassa Yleisradio, MTV3 sekä sanomalehdet. Myös monet järjestöt ja muut kolmannen sektorin toimijat pykäävät omia koneitaan, joissa korostuu kunkin tahon oma erityinen näkökulma.
Kuntavaalien nettivaalikoneidenkysymyksiä vaivaa sama vika kuin edellisissä eduskuntavaaleissa: kysymyksenasettelut ovat sellaisia, ettei niiden avulla voi esitellä varsinkaan Suomen kommunistisen puolueen näkökulmasta järkeviä poliittisia lähtökohtia ja tavoitteita. Tuntuu kuin vaalikoneita tehtailisivat vain porvarit.
Eräässäkin vaalikoneessa kysytään esimerkiksi: leikkaatko kunnan menoja ennemmin koulutuksesta vai vanhustenhuollosta? Mieli tekisi ihmetellä, miksi leikata kummastakaan? Tilanne on kuin yrittäisi vastata kysymykseen: lyötkö mieluummin lapsiasi vai vaimoasi?
Toinen vaalikone kysyy palvelujen rahoittamisesta: nostaisitko mieluiten kunnallisveroäyriä vai palvelumaksuja? No en kumpaakaan, vaan asettaisin pääomatulot kunnallisverolle ja muuttaisin kunnallisveron progressiiviseksi valtionverotuksen tapaan. Mutta moinen ei vaalikoneelle kelpaa vastaukseksi.
Kuka keksisi vaalikoneen, jossa ehdokas ja häntä hakeva äänestäjä voisivat pohtia oikeasti porvaripolitiikalle vaihtoehtoisia kysymyksiä ja vastauksia?
Kuntavaalien nettivaalikoneidenkysymyksiä vaivaa sama vika kuin edellisissä eduskuntavaaleissa: kysymyksenasettelut ovat sellaisia, ettei niiden avulla voi esitellä varsinkaan Suomen kommunistisen puolueen näkökulmasta järkeviä poliittisia lähtökohtia ja tavoitteita. Tuntuu kuin vaalikoneita tehtailisivat vain porvarit.
Eräässäkin vaalikoneessa kysytään esimerkiksi: leikkaatko kunnan menoja ennemmin koulutuksesta vai vanhustenhuollosta? Mieli tekisi ihmetellä, miksi leikata kummastakaan? Tilanne on kuin yrittäisi vastata kysymykseen: lyötkö mieluummin lapsiasi vai vaimoasi?
Toinen vaalikone kysyy palvelujen rahoittamisesta: nostaisitko mieluiten kunnallisveroäyriä vai palvelumaksuja? No en kumpaakaan, vaan asettaisin pääomatulot kunnallisverolle ja muuttaisin kunnallisveron progressiiviseksi valtionverotuksen tapaan. Mutta moinen ei vaalikoneelle kelpaa vastaukseksi.
Kuka keksisi vaalikoneen, jossa ehdokas ja häntä hakeva äänestäjä voisivat pohtia oikeasti porvaripolitiikalle vaihtoehtoisia kysymyksiä ja vastauksia?
perjantai 5. syyskuuta 2008
Maksuton julkinen liikenne on mahdollista
Voiko julkinen liikenne olla maksutonta? Kysymys on kuntavaalien alla noussut esille etenkin pääkaupunkiseudulla.
Teema oli esillä myös syyskuun Maanantaiklubilla, jossa asiasta keskustelivat Helsingin joukkoliikennelautakunnan puheenjohtaja Jessica Karhu (vihr.) sekä työsuojeluinsinööri Tapio Siirilä. Karhu myönsi, että pääkaupunkiseudun autoistuminen lisääntyy ja haittaa kaikkia. Hän ei pitänyt järkevänä julkisen liikenteen maksuttomuutta, koska se ei ole kokonaistaloudellisesti kannattavaa ja johtaisi kunnallisveroäyrin nostamiseen. Siirilä sen sijaan vaati suunnanmuutosta liikennepolitiikassa. Rahaa maksuttoman julkisen liikenteen kustantamiseen voidaan kerätä vaikkapa ruuhkamaksuilla. Myös kaupungin voitoista heltiäisi lisärahaa.
Maanantaiklubin keskustelussa Tapio Siirilä nosti esille perustavan kysymyksen: onko julkinen liikenne palvelua vai bisnes? Esimerkiksi VR puhuu nykyään julkisen liikenteen sijasta joukkoliikenteestä, koska haluaa valtion liikelaitoksena tuottaa voittoa eikä kantaa vastuuta julkisesta liikenteestä.
Itsekin puhuisin mieluummin julkisesta liikenteestä, koska ei ole yhdentekevää, kenen toimesta ja millä periaatteella liikennepalveluja tuotetaan. Kilpailuttaminen ja yksityistäminen ovat tuoneet näennäisiä kustannussäästöjä, mutta myös huonoa kalustoa ja suoranaista matkustajien halveksuntaa.
Maanantaiklubilla esille noussut Helsingin bussiliikenteen, ratikoiden ja metrojen kuljettajapula oli esillä myös keskiviikkona kaupunginvaltuustossa. Yrjö Hakasen valtuustokysely kuljettajien yksityisiä firmoja matalampien palkkojen ja kehnojen työaikojen korjaamisesta ei saanut kuitenkaan kaupungin johdosta tukea.
Suomen hallitus on varannut ensi vuoden budjetissaan joukkoliikenteen kehittämiseen viisi miljoonaa euroa, mitä voidaan pitää huonona vitsinä. Vihreillä on hallituspuolueena vastuu pitää huolta siitä, että valtio osallistuu vahvemmin julkisen liikenteen kehittämiseen. On outoa, miten monessa muussa ympäristöasiassa rikkaita ja hyviä ideoita viljelevät vihreät keksivät nyt mitä kummallisimpia syitä sille, miksei maksuton julkinen liikenne muka ole mahdollista.
Kysymys julkisista palveluista, niiden tuottamisesta ja rahoittamisesta tuntuu tiivistyvän perusasetelmaan: ovatko kaupunkilaiset vain yhteen paikkaan kasattua markkinakarjaa, kuluttajia, joille kaupataan hyödykkeitä ja palveluja vai liittyykö kaupunkiasumiseen yhteisöllisyyttä ja osallisuutta jollain syvemmällä tasolla.
Toivon, että kuntavaaleissa itse kukin yrittäisi miettiä, miten eri puolueet tähän kysymykseen vastaavat.
Teema oli esillä myös syyskuun Maanantaiklubilla, jossa asiasta keskustelivat Helsingin joukkoliikennelautakunnan puheenjohtaja Jessica Karhu (vihr.) sekä työsuojeluinsinööri Tapio Siirilä. Karhu myönsi, että pääkaupunkiseudun autoistuminen lisääntyy ja haittaa kaikkia. Hän ei pitänyt järkevänä julkisen liikenteen maksuttomuutta, koska se ei ole kokonaistaloudellisesti kannattavaa ja johtaisi kunnallisveroäyrin nostamiseen. Siirilä sen sijaan vaati suunnanmuutosta liikennepolitiikassa. Rahaa maksuttoman julkisen liikenteen kustantamiseen voidaan kerätä vaikkapa ruuhkamaksuilla. Myös kaupungin voitoista heltiäisi lisärahaa.
Maanantaiklubin keskustelussa Tapio Siirilä nosti esille perustavan kysymyksen: onko julkinen liikenne palvelua vai bisnes? Esimerkiksi VR puhuu nykyään julkisen liikenteen sijasta joukkoliikenteestä, koska haluaa valtion liikelaitoksena tuottaa voittoa eikä kantaa vastuuta julkisesta liikenteestä.
Itsekin puhuisin mieluummin julkisesta liikenteestä, koska ei ole yhdentekevää, kenen toimesta ja millä periaatteella liikennepalveluja tuotetaan. Kilpailuttaminen ja yksityistäminen ovat tuoneet näennäisiä kustannussäästöjä, mutta myös huonoa kalustoa ja suoranaista matkustajien halveksuntaa.
Maanantaiklubilla esille noussut Helsingin bussiliikenteen, ratikoiden ja metrojen kuljettajapula oli esillä myös keskiviikkona kaupunginvaltuustossa. Yrjö Hakasen valtuustokysely kuljettajien yksityisiä firmoja matalampien palkkojen ja kehnojen työaikojen korjaamisesta ei saanut kuitenkaan kaupungin johdosta tukea.
Suomen hallitus on varannut ensi vuoden budjetissaan joukkoliikenteen kehittämiseen viisi miljoonaa euroa, mitä voidaan pitää huonona vitsinä. Vihreillä on hallituspuolueena vastuu pitää huolta siitä, että valtio osallistuu vahvemmin julkisen liikenteen kehittämiseen. On outoa, miten monessa muussa ympäristöasiassa rikkaita ja hyviä ideoita viljelevät vihreät keksivät nyt mitä kummallisimpia syitä sille, miksei maksuton julkinen liikenne muka ole mahdollista.
Kysymys julkisista palveluista, niiden tuottamisesta ja rahoittamisesta tuntuu tiivistyvän perusasetelmaan: ovatko kaupunkilaiset vain yhteen paikkaan kasattua markkinakarjaa, kuluttajia, joille kaupataan hyödykkeitä ja palveluja vai liittyykö kaupunkiasumiseen yhteisöllisyyttä ja osallisuutta jollain syvemmällä tasolla.
Toivon, että kuntavaaleissa itse kukin yrittäisi miettiä, miten eri puolueet tähän kysymykseen vastaavat.
maanantai 11. elokuuta 2008
Uusliberalismi söi hippikumouksen
Tänä vuonna on innokkaasti muisteltu vuoden 1968 hippiliikkeen ja radikaalien opiskelijoiden toimintaa ja perintöä. On mielenkiintoista, miten uusliberalistisen vaiheen kapitalismi on omalla tavallaan toteuttanut useita niistä vaatimuksista, joita tuolloin esitettiin.
Vuoden 1968 radikaalien kritiikki kohdistui voimakkaasti sekä länteen että itään. Länsimaissa vastustettiin reformistista sosialidemokratiaa ja sen siivellä kasvanutta, jäykäksi moitittua ay-liikettä. Itäeurooppalaista sosialismin mallia puolestaan syytettiin byrokratiasta ja ”valtiokapitalismista”.
Vaihtoehtoja haettiin muun muassa anarkismin eri suuntauksista sekä marxilaisuuden marginaalisimmista perinteistä. Myös Kiina edusti monelle parempaa sosialismia kuin Neuvostoliitto.
Kapitalismin uusliberalistinen käänne toteutti 1968-sukupolven kritiikkiä tuhoamalla ay-liikkeen joukkovoiman ja sosialidemokratian vaaliman ajatuksen kapitalismin ja hyvinvointiyhteiskunnan keynesiläisestä rauhanomaisesta rinnakkaiselosta. Myös Itä-Euroopan ”rappeutunut” reaalisosialismi romahti, aivan kuten radikaalivasemmisto toivoikin. Tilalle tosin syntyi vieläkin alistavampia ja ahdistavampia yhteiskuntia, joiden ääripäitä edustanevat ex-Neuvostovallat, vapaan markkinatalouden nimeen vannova Viro ja diktatuurikultin hallitsema Turkmenistan. Uusliberalismi vastasi länsimaissa radikaalivasemmiston esittämään byrokraattisen holhousvaltion arvosteluun purkamalla turvaverkkoa ja julkisen sektorin rakenteita.
1960-luvulla vaadittiin myös lyhyempää työpäivää ja kritisoitiin erityisesti mekanistista ja yksitoikkoista tehdastyötä. Uusliberalismi vastasi huutoon vapauttamalla satoja tuhansia ihmisiä työelämän ikeestä työttömyyteen. Mekanistisen ja yksitoikkoisen kahdeksasta neljään -työputken tilalle on saatu ”joustoja”, pätkä- ja osa-aikaisia työsuhteita. Hippien korostamasta luovuudesta on tullut tärkeä tuotantotekijä.
Monet entiset radikaalit kuusikymmenlukulaiset, vihreät ja vasemmistolaiset, muuttuivat itse uusliberalismin kantaviksi voimiksi. Parhaita esimerkkejä ovat 1960-luvun Kalifornian hipit Bill Gates ja Steve Wozniak, jotka nykyään tunnetaan johtavien tietotekniikkajättien, Microsoftin ja Applen, perustajina ja multimiljardööreinä.
Vuoden 1968 radikaalien kritiikki kohdistui voimakkaasti sekä länteen että itään. Länsimaissa vastustettiin reformistista sosialidemokratiaa ja sen siivellä kasvanutta, jäykäksi moitittua ay-liikettä. Itäeurooppalaista sosialismin mallia puolestaan syytettiin byrokratiasta ja ”valtiokapitalismista”.
Vaihtoehtoja haettiin muun muassa anarkismin eri suuntauksista sekä marxilaisuuden marginaalisimmista perinteistä. Myös Kiina edusti monelle parempaa sosialismia kuin Neuvostoliitto.
Kapitalismin uusliberalistinen käänne toteutti 1968-sukupolven kritiikkiä tuhoamalla ay-liikkeen joukkovoiman ja sosialidemokratian vaaliman ajatuksen kapitalismin ja hyvinvointiyhteiskunnan keynesiläisestä rauhanomaisesta rinnakkaiselosta. Myös Itä-Euroopan ”rappeutunut” reaalisosialismi romahti, aivan kuten radikaalivasemmisto toivoikin. Tilalle tosin syntyi vieläkin alistavampia ja ahdistavampia yhteiskuntia, joiden ääripäitä edustanevat ex-Neuvostovallat, vapaan markkinatalouden nimeen vannova Viro ja diktatuurikultin hallitsema Turkmenistan. Uusliberalismi vastasi länsimaissa radikaalivasemmiston esittämään byrokraattisen holhousvaltion arvosteluun purkamalla turvaverkkoa ja julkisen sektorin rakenteita.
1960-luvulla vaadittiin myös lyhyempää työpäivää ja kritisoitiin erityisesti mekanistista ja yksitoikkoista tehdastyötä. Uusliberalismi vastasi huutoon vapauttamalla satoja tuhansia ihmisiä työelämän ikeestä työttömyyteen. Mekanistisen ja yksitoikkoisen kahdeksasta neljään -työputken tilalle on saatu ”joustoja”, pätkä- ja osa-aikaisia työsuhteita. Hippien korostamasta luovuudesta on tullut tärkeä tuotantotekijä.
Monet entiset radikaalit kuusikymmenlukulaiset, vihreät ja vasemmistolaiset, muuttuivat itse uusliberalismin kantaviksi voimiksi. Parhaita esimerkkejä ovat 1960-luvun Kalifornian hipit Bill Gates ja Steve Wozniak, jotka nykyään tunnetaan johtavien tietotekniikkajättien, Microsoftin ja Applen, perustajina ja multimiljardööreinä.
maanantai 28. tammikuuta 2008
Sattuma ja välttämättömyys
Marxin tuotannosta voidaankin jäljittää ajatuskulkuja, joiden juuret löytyvät vuosituhanten takaisesta filosofiasta. Eräs näistä on sattuman ja välttämättömyyden dialektiikka.
Ensi näkemältä sattuma ja välttämättömyys vaikuttavat täysin vastakkaisilta asioilta. Se, mikä tapahtuu sattumalta, ei tapahdu välttämättä ollenkaan. Kaikki välttämätön puolestaan tapahtuu väistämättä, eikä siinä ole satunnaisuudella sijaa.
Marx huomautti Antiikin filosofista ajattelua seuraten, että sattumassa ja välttämättömyydessä on silti jotakin keskeisesti samaa: molemmat tapahtuvat ilman, että kukaan niitä erityisemmin haluaa. Niiden takana ei ole tarkoituksenmukaisuutta eikä tietoista päämäärää, harkintaa tai suunnittelua, josta ihmistieteissä käytetään termiä intentionaalinen toiminta. Toiminta on intentionaalista silloin, kun pyritään tiettyyn päämäärään tietyin tunnetuin keinoin.
Nykyään puhutaan kiivaasti perintöveron poistamisen puolesta. Marx vastusti sekä omaisuuden että vallan perimisen ajatusta. Hänen näkökulmastaan perintö lankesi jälkikasvulle sattumalta, kukaan kun ei voi vanhempiaan valita. Marxin mielestä oli järkevämpää antaa edesmenneen omaisuus yhteiskunnan haltuun. Ihmiset voisivat sitten yhdessä demokraattisesti päättää, mitä perinnöllä tehdään. Perinnön yhteiskunnallinen hallinta olisi näin ilmaisu sosiaalisesta intentionaalisesta toiminnasta.
Myös kapitalistisessa yhteiskunnassa hallitsevat Marxin mukaan sattuman ja välttämättömyyden periaatteet: toisaalta markkinoiden anarkia, toisaalta luokkayhteiskunnalle ominaiset välttämättömät lait, kuten riisto ja luokkataistelu.
Sosialismi voidaan ymmärtää tästä näkökulmasta yhteiskuntakehitykseksi, missä tietoisella, kollektiivisella tahdolla on mahdollisimman suuri merkitys niin politiikassa kuin taloudessa. Matka kohti kommunismia tarkoittaa intentionaalista, päämäärätietoista toimintaa välttämättömyyden valtakunnan supistamiseksi ja vapauden valtakunnan kasvattamiseksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
