Missä opiskelijaliike luuraa?

Toukokuussa tulee kuluneeksi 40 vuotta Pariisin 1968 opiskelijamellakoista. 1960-1970-lukujen opiskelijaliikkeestä ei Suomessa enää voi puhua. Tarvetta liikehdinnälle kyllä olisi.

Vuosien väännön jälkeen opiskelijoiden toimeentuloon on tulossa hieman kohennusta, kun porvarihallitus korottaa pitkään jäissä ollutta opintotukea. Tiedonantajan numeron 45 sivulla 7 kerrotaan, miten yliopistot ja ammattikorkeakoulut tempaisivat vastikään maksuttoman koulutuksen puolesta. Liikkeellä ollaan nyt kiitettävän ajoissa.

Käynnissä on silti tukku muitakin akateemista ja tieteen maailmaa muuttavia prosesseja, joihin opiskelijajärjestöt eivät näytä ottavan kriittistä kantaa.

Tehokkuus on tuotu kampuksille eri muodoissa. Paljon vastustusta herättänyt uusi palkkausjärjestelmä, erilaiset tuottavuusohjelmat ja toiminnan projektimuotoistaminen kiristävät niin henkilökunnan kuin opiskelijoiden hermoja.

Tehokkuusvaatimukset ovat myös muovaamassa koko julkista sektoria ja vähentämässä tuhansia työpaikkoja kunnista ja valtiolta. Näistä valtaosa on juuri niitä, joihin esimerkiksi humanistisilta ja yhteiskuntatieteiden aloilta valmistuneet ovat työllistyneet. Opiskelijajärjestöiltä odottaisi tässä asiassa huomattavasti tiukempia kannanottoja.

Suoraa opiskelijamaailmaa koskettavien ongelmien lisäksi vaikkapa tuloerojen kasvun ja globaalin ilmastonmuutoksen pitäisi saada ylioppilaita barrikadeille. Entä missä on akateeminen Afganistanin ja Irakin sodan vastainen opiskelijaliike?

Esitys uudesta yliopistolaista annetaan eduskunnalle keväällä 2009. Ministeriön mukaan uudistuksen tavoitteena on ”että yliopistot pystyisivät nykyistä paremmin monipuolistamaan rahoituspohjaansa ja reagoimaan maailman muutoksiin.” Toisin sanoen yliopistojen rahoitusta ollaan markkinaehtoistamassa rankalla kädellä.

Esimakua muutoksen suunnasta tarjoaa hallitusohjelmaan kirjattu innovaatioyliopistohanke, jossa yhdistyvät Teknillinen korkeakoulu, Helsingin kauppakorkeakoulu ja Taideteollinen korkeakoulu. Taideaineiden opiskelijat ovat syystä vastustaneet markkinavetoista hanketta, joka uhkaa typistää taiteen ja kulttuurin pelkäksi markkinoinnin pintakuorrutukseksi.

Syksyn ylioppilaskuntavaaleissa äänestysprosentti jäi esimerkiksi Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä reilusti alle 30 prosentin. Johtuuko tämä opiskelijoiden passiivisuudesta vai ylioppilaskuntien haluttomuudesta toimia ja ottaa radikaalimmin yhteiskunnallisesti kantaa, on hyvä kysymys.

Joukot pois Afganistanista!

Suomalaisen rauhantyön satavuotiset perinteet jatkuvat, kun PAND – Taiteilijat rauhan puolesta -yhdistys teki Joukot pois Afganistanista -aloitteen rauhan kulttuurin puolesta.

Taiteilijat haluavat kutsua koko suomalaisen rauhanliikkeen, yksityiset rauhan ihmiset, järjestöt ja yhteisöt mukaan kulttuuriseen mielenilmaukseen rauhan puolesta Eduskuntatalon eteen torstaina 4. lokakuuta klo 17.00. Mukana on muun muassa maailman musiikin helmi, Stilimba-orkesteri, sekä monia muita rauhan kulttuurin ääniä.

PANDin aloitteella vaaditaan eduskuntaa vetämään Suomen joukot pois Afganistanin taisteluista. Afganistanin Nato-johtoisessa Isaf-operaatiossa palvelee noin sata suomalaista.

Joukot pois Afganistanista -aloite jatkaa omalla tavallaan Suomen satavuotisia rauhantyön perinteitä.

Suomen ensimmäinen rauhanjärjestö, Suomen Rauhanliitto, perustettiin vuonna 1907. Se perustettiin Tampereella pitkälti kristillisten pasifismin ihanteiden pohjalle. Perustajat halusivat toimia asevarustelua vastaan sekä edistää kristillisen rakkauden sanomaa ja kansojen välistä sopua. Ensimmäisen maailmansodan aattona kielletty liitto perustettiin uudelleen 1920.

Toisen maailmansodan aika oli rauhanliikkeelle vaikeaa. Osa rauhanliikkeen jäsenistä osallistui sotaan, osa joutui vankilaan, jotkut ottivat osaa sotaan aseettomina ja jotkut siirtyivät Ruotsiin. Rauhanaktiivi Arndt Pekurinen ammuttiin hänen kieltädyttyään toistuvasti tarttumasta aseeseen. Rauhanliike ei kuitenkaan joutunut lakkauttamaan toimintaansa täysin.

Toisen maailmansodan päätyttyä eurooppalaiset kansat sanoivat jälleen kerran, kuten ensimmäisenkin maailman sodan jälkeen, Nie wieder Krieg (ei koskaan enää sotaa). Suomessa ja maailmalla haluttiin luoda laaja kansanrintama sotaa vastaan. Suomen Rauhanpuolustajat perustetiin 1949 ja, järjestö liittyi Maailman rauhanneuvostoon.

Vuonna 1974 perustettiin ay-liikkeen puolella Työpaikkojen rauhantoimikunta, joka järjestää vuosittain Ay-väen rauhanpäivät.

Kunta-alan palkoista

Kunta-alan palkkaneuvotteluissa ovat sekä hallitus että kuntatyönantajapuoli jatkuvasti vedonneet rahapulaan. Hallituksen mukaan budjetin raamit on vedetty, eikä niitä sovi ylittää. Kuntatyönantaja on maalannut uhkakuvia, joiden mukaan kunnallisveroäyri nousee ja köyhimpien kuntien talous romahtaa totaalisesti, mikäli hoitoaloilla ei tyydytä tähän mennessä ehdotettuun sopimukseen.

Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen budjettiesityksen loppusumma on noin 43 miljardia ja esitys on kaksi miljardia euroa ylijäämäinen. Tästä huolimatta esitys jatkaa valtion ja kuntien menojen ja työpaikkojen karsimista.Miksei kunnille sitten riitä rahaa? Tutkija Teuvo Junkan mukaan parempi olisi kysyä, miksi kunnille ei anneta rahaa. Junka tutkii Kuntapamfletti-kirjassa viime vuonna julkaistussa artikkelissaan, miten Suomessa harjoitetun talouspolitiikan kuristusote kuntasektorista on kiristynyt jo 1990-luvun alusta lähtien.

Junkan mukaan Suomessa on sovellettu uusliberalistista, pääoman valtaa ja vapauksia lisäävää talouspolitiikkaa reilun 15 vuoden ajan. Valtion menoja on pienennetty niin paljon, että ne ovat nyt lähes 9 miljardia euroa pienemmät kuin olisivat ilman julkisen sektorin leikkauksia.

Valtio on pyrkinyt monin eri tavoin vaikeuttamaan kuntien taloutta.

Kunnille maksettuja valtionosuuksia on leikattu, niiden maksamista on viivästetty ja indeksikorotuksia puolitettu. Valtio on määrännyt kunnille uusia tehtäviä antamatta lisärahoitusta niiden hoitamiseen. Myös veronkevennykset ja verotuspolitiikka ovat heikentäneet kuntien taloutta. Kaiken kaikkiaan kunnat saavat Junkan mukaan noin 5,6 miljardia euroa vähemmän kuin saisivat, jos leikkauksia ja kiristyksiä ei olisi tehty.

Eikä linjasta voi syyttää pelkästään porvarihallitusta. Kuntien kurittamisessa ovat olleet mukana lähes kaikki eduskuntapuolueet niin Esko Ahon, Paavo Lipposen kuin Matti Vanhasen hallitusten aikana.

Hallitus esittää, että kahden miljardin ylijäämä käytetään julkisen sektorin ja kuntatalouden kohentamisen sijasta valtion velan lyhentämiseen, vaikka eurooppalaisessa mittakaavassa Suomella on erittäin vähän velkaa. Velan liian vauhdikas lyhentäminen on itse asiassa ongelma, sillä se voi johtaa valtion sijoittajapohjan kapenemiseen.

Tasokorotuksia havitteleville hoitajille on julkisuudessa lyöty ahneen leimaa. Hoitajia yritetään myös syyllistää siitä, että palkankorotukset käyvät kuntien taloudelle liian kalliiksi.

Hoitoalan ammattiliitot ovat kuitenkin oikeassa, kun he vaativat valtiota takaamaan kunnille riittävän rahoituspohjan alan palkkojen kohentamiseksi. Rahaa valtiolla on, mutta se kohdennetaan väärille tahoille.

Sabran ja Shatillan verilöyly ei unohdu

Syyskuun puoliväli vuonna 1982. Israelin armeija on miehittänyt Libanonia muutaman kuukauden ajan tarkoituksenaan tuhota PLO:n tukikohdat alueelta. Selkkaus päättyy tulitaukoon, PLO:n johtaja Jasser Arafat poistuu alueelta ja saa lupauksen, että kansainvälinen rauhanturvajoukko suojaa alueelle jääviä siviilejä.

Lupausta ei koskaan täytetä.

15. syyskuuta Israelin joukot saapuvat Libanonin pääkaupunkiin Beirutiin ja saartavat sekä Shatillan pakolaisleirin sekä tiheästi asutun Sabran kaupunginosan leirin vieressä. Israelin puolustusministerin Ariel Sharonin mukaan alueella piileksii 2 000 vaarallista terroristia, jotka on kukistettava. Armeija aloittaa raskaan tykistötulen kohti siviilien kansoittamaa pakolaisleiriä ja kaupungiosaa.

Sharon päättää jättää likaisen työn libanonilaiselle äärioikeistolaiselle kristittyjen militanttijoukolle, joka tunnetaan falangistien nimellä. Syyskuun 16. päivän iltana Israelin armeija päästää tämän itse kouluttamansa iskujoukon Sabran ja Shatillan alueelle. Seuraa puolitoista vuorokautta kestänyt terrori: joukkomurhia, raiskauksia ja kidutusta. Uhreiksi joutuu palestiinalaisten lisäksi suuri määrä libanonilaisia sekä syyrialaisia, egyptiläisiä, bangladeshilaisia ja pakistanilaisia siirtotyöläisiä. Tappajat eivät tehneet eroa kansallisuuden, sukupuolen tai iän suhteen.

Verilöyly kestää 18. syyskuuta klo 13:een asti.

Vaikka hyökkääjät olivatkin libanonilaisesta ääriryhmästä, on Israel vastuussa verilöylystä. Sharonin joukot päästivät hyökkääjät armeijan saartamalle alueelle, tarjosivat tykistötukea ja ampuivat valoraketteja, jotta hyökkääjien oli helpompi toimia pimeässä. Sharon on myös ollut täysin tietoinen siitä, mitä Sabrassa ja Shatillassa tapahtuu. Israelin armeija ei silti tehnyt elettäkään estääkseen siivilien joukkomurhaa.

Syyskuun puoliväli vuonna 2007. On syksyinen sadepäivä Helsingissä, reilun 3 000 kilometrin päässä Beirutista. Joukko ihmisiä muodostaa Suurkirkon portaille pitkistä punaisista kankaista muistomerkkiä. Kankaista muodostuu luku 3 500, mikä on Sabran ja Shatillan verilöylyissä surmansa saaneiden arvioitu lukumäärä.

Joukko asettuu makaamaan hiljaa, paikallaan ja liikkumatta märille kiviportaille, verenpunaisten kankaiden viereen, kuka mihinkin asentoon, kuin ruumiit. Viidentoista minuutin hiljaisen hetken jälkeen ihmiset nousevat omin voimin ylös, toisin kuin Sabrassa ja Shatillassa vain neljännesvuosisata aiemmin.

Operaation taustalla ovat PAND – Taiteilijat Rauhan Puolesta sekä Psykologien Sosiaalinen Vastuu PSV, jotka haluavat muistuttaa meitä palestiinalaisten vuosikymmeniä kestäneestä kärsimyshistoriasta, joka jatkuu yhä tänäkin päivänä.

Ainoa keino parantaa Libanonin pakolaisten ja koko Palestiinan tilannetta sekä estää Sabran ja Shatillan kaltaisten joukkomurhien toistuminen on tilanteen tiedostaminen ja määrätietoinen toimiminen rauhan puolesta.

Rakas päiväkirja...

Mä tein sen, mä aloin pitään blogia. Siitä tulee jännää, se on niin hassua... mukaillakseni Klamydia-yhtyeen kappaletta Juhannuksena, sillä sitähän tämä on: bloginpito on kuin ikuinen Juhannus... siitä olen nyt varma.