Kyynikot, opportunistit ja katkeroituneet

Yhteiskuntatieteilijä Jussi Vähämäen mukaan nykypäivän kapitalismi tuottaa kasvavassa määrin pääasiassa kahdenlaisia työläisiä: kyynikoita ja opportunisteja.

Kyynikko ei halua sitoutua mihinkään, koska hän on jo nähnyt kaiken ja tietää ennalta mitä tapahtuu. Mihinkään ei kannata paneutua kunnolla, ei kannata uskaltaa eikä yrittää luoda uutta, jokainen ehdotus voidaan ohittaa, kun tiedetään jo ennalta mitä siitä tulee.

Opportunisti taas tarttuu mihin tahansa mahdollisuuteen. Hän ei pysty keksimään uutta, koska kykenee pelaamaan vain olemassa olevan järjestyksen sisällä.

Vähämäen mukaan molemmat elävät historian lopun mielentilassa: he ovat nähneet kaiken ja kokeneet kaiken eikä heille näytä tapahtuvan mitään uutta ja odottamatonta.

Vaaleissa kyynikot jättävät äänestämättä, koska he eivät kuitenkaan voi vaikuttaa mihinkään. Opportunistit äänestävät menestyksen, vallan ja rahan mukaan kokoomusta tai vihreitä. Vasemmisto ei kiinnosta kumpaakaan ryhmää.

Vasemmiston paradoksi on tietysti se, että samalla kun se yrittää integroida ihmisiä työelämään, tuottaa työelämä vastineeksi kyynikoita ja opportunisteja, jotka saman tien hylkäävät vasemmiston.

Kapitalismin sivilisoiva vaikutus tuntuu tältä osin lakanneen: työ ei kasvata työläisten luokkatietoisuutta, kykyjä eikä järjestäytymishaluja. Päinvastoin, se atomisoi, kilpailuttaa ihmisiä keskenään ja osoittaa arkielämän kautta, miten kapitalistisen yhteiskunnan lainalaisuudet ovat totisinta totta. Tässä tilanteessa vasemmisto jää aseettomaksi.

Kokoomuksen opetusministeri Henna Virkkunen meni virkansa alkajaisiksi leimaamaan Image-lehden haastattelussa vasemmiston katkerien ihmisten tyyssijaksi. Vasemmisto ehti heti puolustautumaan ja vakuuttelemaan, ettei sen riveistä löydy katkeruutta. Kyse on vain oikeiston panettelusta.

Vasemmisto ei ole kyennyt myöntämään, että suuri osa suomalaisista on kuin onkin katkeraa väkeä. Kyynikoiden ja opportunistien lisäksi yhteiskunnassamme on työelämän ulkopuolelle syrjäytettyjä ja muuten kaltoin kohdeltuja ihmisiä, jotka ovat syystä katkeria omaa etua tavoittelevalle oikeistolle ja pörssiherroille. Näistä katkeroituneista ihmisistä myös vasemmisto sokeudessaan ja omahyväisyydessään irtisanoutui ja loi samalla pohjaa perussuomalaisten vaalimenestykselle.

Vasemmiston haaste on vakuuttaa kyynikot muutoksen mahdollisuudesta ja opportunistit muutoksen tarpeellisuudesta. Vasemmiston on myös kyettävä suuntaamaan ihmisten katkeruus niin, että se tuottaa populistisen jargonin sijasta yhteiskunnan rakenteiden radikaalia kritiikkiä.

Jokainen nukkuva äänestäjä on voitto porvaristolle

Sunnuntaina käytävissä Euroopan parlamentin vaaleissa kannattaa äänestää. Näissäkään vaaleissa ei pelkästään valita edustajia, vaan on vahvasti kyse myös poliittisen linjan valinnasta. Jos ei ota kantaa toisenlaisen politiikan ja Euroopan puolesta, antaa hiljaisen tukensa valtaapitävien politiikalle.

Valtaapitävien politiikkaa edustaa Euroopan tasolla ennen kaikkea Lissabonin sopimus, joka lisää pääoman ja markkinoiden valtaa sekä militarisoi unionia voimakkaasti. Se on politiikkaa, joka on johtanut syvään talouskriisiin. Se on Suomessa erityisesti kokoomuksen harjoittamaa, Alexander Stubbin kavalan hymyn taakse piiloutuvaa suuren rahan politiikkaa, jossa rasismikaan ei näytä olevan vieras piirre. Tätä politiikkaa peesaa myös hallituskumppani keskustapuolue.

Vihreiden ja demareiden europarlamenttiryhmiä vaivaa sama opportunismi ja porvarillisen politiikan tukeminen kuin kotoisessa eduskunnassa ja monessa kunnassa. Kummankaan varaan ei voi jättää sitä, kuuluuko työtätekevien ja vähävaraisten eurooppalaisten ääni Euroopan parlamentissa.

Perussuomalaiset ovat eurovaaleissa yhtä järkevä protestin kanava kuin ovat olleet eduskunta- ja kuntavaaleissa: paljon populistista puhetta, politiikkaa sen sijaan tehdään suurempien perässä jos ollenkaan. Euroopan parlamentissa ei tarvita enää yhtään enempää rasistisia, pikkuporvarillisia ja nurkkakuntaisia euroedustajia.

Perussuomalaiset haikailee osallistuvansa europarlamentissa perusteilla olevaan Libertas-ryhmään, jonka taustavoima on diktaattorin elkein esiintyvä hämäräperäinen irlantilainen miljonääriliikemies Declan Ganley. Libertas muun muassa kannattaa Naton laajentamista eikä näe EU:ssa muuta vikaa kuin Lissabonin sopimuksen.

Jokainen nukkuva äänestäjä on voitto porvaristolle. Porvarit äänestävät varmasti, ja kaikki Suomen 13 edustajapaikkaa täytetään, olipa äänestysprosentti kuinka pieni tahansa. Jos me vasemmistolaiset emme äänestä, EU kulkee entistäkin huonompaan suuntaan.

Eikä pelkästään Euroopan unioni. Porvaristo hakee myös sisäpoliittisesti valtakirjaa omalle poliittiselle linjalleen. Tässä tilanteessa toimeettomuus ei ole ratkaisu.

Eurovaaleissa aktiivisen protestin kanava on Suomen kommunistinen puolue ja ehdokkaat numeroilla 62-81. Antamalla äänensä SKP:lle ilmoittaa vastustavansa Euroopan unionin nykykehitystä, Lissabonin sopimusta, Natoa ja kapitalismia.

Äänestämällä SKP:tä on myös mukana vaatimassa Suomen irtautumista pääoman EU-projektista. Samalla antaa tukensa eurooppalaisten kommunistien ja vasemmistoryhmien työlle toisenlaisen Euroopan rakentamiseksi, jossa eurovaalit eivät suinkaan ole ainoa eivätkä edes keskeisin toimintamuoto.

Kenen ajatuksia ajattelet?

Kaikilla meillä suurin piirtein ihmisten kirjoissa olevilla on arkijärki, jota myös maalaisjärjeksi on kutsuttu. Osa tästä arkijärjestä on perua jo varhaislapsuudesta, kuten esimerkiksi käsityksemme perusfysiikasta. Pikkuvauvan ei tarvitse tuntea Newtonin painovoimateoriaa ymmärtääkseen, että tavarat putoavat alaspäin. Samanlaisia itsestään selvyyksiltä tuntuvia asioita opimme oman kokemuksemme kautta itsestämme ja ympäristöstämme.
Kielen oppimisen ja laajentuvan kommunikaation kautta astumme uudenlaisen oppimisen ja vaikuttamisen piiriin. Koulun fysiikan tunnilla opimme, mitä painovoima on ja että tavarat eivät välttämättä aina putoakaan alaspäin.

Marxilaisista tutkijoista ranskalainen Louis Althusser on ehkä syvimmin tutkinut sitä, millä tavalla meidän ajattelumme muodostuu ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat. Althusser huomasi, että ihminen on jo itse asiassa ennen syntymäänsä vaikuttamisen ja erilaisten ideologioiden kohde.
Yhteiskunnassa on useita instituutioita, jotka tavalla tai toisella pyrkivät kasvattamaan ja muokkaamaan ihmistä ja hänen käsityksiään maailmasta koko elinkaaren ajan. Althusser kutsui näitä instituutioita ideologisiksi valtiokoneistoiksi. Tällaisia ovat muun muassa perhe, koulu, kirkko ja media.
Althusserin mukaan kapitalistisessa yhteiskunnassa ideologisten valtiokoneistojen perimmäinen tarkoitus on muokata ihmisistä kapitalismin kannalta hyödyllisiä, kuuliaisia alamaisia. Althusser väitti, että tärkein keino tämän saavuttamiseksi on muokata ihmisten arkijärkeä, itsestään selvyyksinä totuuksina pidettyjä asenteita ja mielipiteitä niin, että ne tukevat kapitalistista yhteiskuntajärjestystä.
Kapitalistisen järjestelmän ideologia piilottaa itsensä sinne, missä sitä vähiten odottaisi. Monen ihmisen arkijärkeen on esimerkiksi iskostettu ”totuuksia”, miten ihmiset ovat pohjimmiltaan ahneita oman edun tavoittelijoita, joiden on verisesti kilpailtava keskenään yhteiskunnassa. Jokainen on oman onnensa seppä. Näin on ollut ja näin on aina oleva. Ja niin edelleen.

Ihminen ei kuitenkaan ole mikään passiivinen astia, johon noin vain kaadetaan valmiita ajatuksia. Kapitalistiselle ideologialle on mahdollista rakentaa vastavoimaa, toisenlaista ajattelua. Meiltä kommunisteilta se edellyttää arkijärjen kritiikkiä ja sen ideologisten elementtien tunnistamista, itsestään selvyyksien kyseenalaistamista ja ennen kaikkea rohkeutta tutkailla myös oman ajattelumme lähteitä ja juuria. Hyviä työkaluja itsetutkiskeluun ja yhteiskunnan arviointiin antaa marxilaisen tieteen perinne.
Pelkällä arkijärjellä emme pitkälle pärjää. Kenen ajatuksia sinä tänään ajattelit?

Vasemmistoa ja Murrostorstaita

Sain kunnian avata keskustelua toukokuun Maanantaiklubilla vapunaaton Murrostorstai 2009 -tempauksen organisaattorin ja valtamedia.net -verkkolehden aktiivin Dan Koivulaakson kanssa. Aiheenamme oli vasemmisto ja kapitalismin kriisi erityisesti tulevaisuuden suunnan suhteen. Miten ja millä eväillä vasemmisto kykenee hyödyntämään kapitalismin kriisissä kärjistyviä ristiriitoja niin että muutos kohti toisenlaista maailmaa olisi mahdollinen?

Itse tiivistin viisi teesiä ohjenuoraksi vasemmistolle:
1. On kamppailtava porvariston esittämää vähättelevää talouskriisitulkintaa vastaan ja painotettava kriisin järjestelmäluonnetta, syvyyttä ja laajuutta: kriisissä eivät ole vain rahoitusmarkkinat vaan kapitalistiselle kasvulle perustuva yhteiskunta kokonaisuudessaan, ympäristön tila, demokratia ja turvallisuus.
2. Vasemmiston on eduskunnassa ja kunnissa yksiselitteisesti irtisanouduttava uusliberalistiselle politiikalle perustuvista projekteista: kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta, yksityistämisistä, budjettisopimuksista.
3. Politiikan strategia on asetettava selkeästi kapitalismin kriteerien yli ja sosialismin rakentamiseen.
4. Strategia edellyttää taktisia liittoumia ja yhteistyötä vasemmiston, ay-liikkeen sekä erilaisten kansan- ja vaihtoehtoliikkeiden kanssa.
5. Pelkkä kansallinen ponnistelu ei riitä. On pidettävä mielessä kansainvälinen ulottuvuus, erityisesti eurooppalainen kamppailu sekä Latinalaisen Amerikan sosialismia rakentavien maiden kokemukset.

Murrostorstai 2009 -verkoston vapunaaton kolme mielenosoitusta keräsivät Helsingissä yhteensä noin 1 000 osallistujaa. Mielenosoituksissa kieltäydyttiin kovaäänisesti maksamasta pörssiherrojen lamalaskuja, vaadittiin kapitalismia ulos yliopistoista sekä vastustettiin kaupunkitilan lisääntyvää kaupallistumista ja valvontaa. Pääkallonpaikalle, Elinkeinoelämän Keskusliiton toimiston edustalle Etelärantaan päätynyt mielenosoitus sai vastaansa roimat poliisivoimat, mikä kertoo omaa kieltään suomalaisen demokratian tilasta.

Murrostorstain mielenosoitusten kansainvälinen protestihenki edustaa sitä, mihin radikaali yhteiskunnallinen liike tänä päivänä suuntaa. Pätkätyön, jatkuvien toimeentulovaikeuksin, ja lisääntyvän kontrollin ja kaventuvien vaikutusmahdollisuuksien turhauttama, pääosin nuoresta vasemmistosta koostuva joukko haastaa valtaapitäviä.
Itsetarkoituksena ei välttämättä ole vanhan vasemmistokentän tai institutionaalisen ay-liikkeen hylkääminen vaan tervetullut, toimijoiden omista lähtökohdista kumpuava kritiikki ja aito uudistamisen halu.

Eduskunnan lakifarssi muuttui tragediaksi

Eduskunnan kevätkausi 2009 on alkanut sangen surullisissa merkeissä. Käsittelyyn on tuotu toinen toistaan onnettomampia lakiesityksiä.

Uuden ulkomaalaislain sisältö on pääosin kunnossa, mutta senkään valmistelusta ei tyylipisteitä heru. Yliopistolaki ja Lex Nokianakin tunnettu uusi sähköisen viestinnän tietosuojalaki ovatkin sitten oman luokkansa farssi, joka on muuttunut vakavaksi tragediaksi.

Eduskunta antoi hyväksynnän Lex Nokialle selvin äänin, vaikka vihreistä osa pullikoikin tekopyhästi vastaan.

Monen mielestä Lex Nokian vakavin ongelma on periaatteellinen: laki antaa yrityksille päätäntä- ja tutkintavaltaa asioissa, jotka ovat ennen kuuluneet viranomaisille. Mikä tahansa niin sanottu yhteisötilaaja – esimerkiksi työantaja, oppilaitos tai taloyhtiö – saisi väärinkäytöstä epäillessään itse päättää tunnistetietojen tutkimisesta ja myös itse tutkia ne.

Lex Nokia heikentää myös ay-liikkeen edunvalvontaa, kuten Nokia Siemens Networkin henkilöstö huomautti omassa kannanotossaan. Laki haittaa henkilöstön ja henkilöstön edustajien, kuten luottamusmiesten välillä käytävää sähköistä keskustelua. Luottamuksellinen viestien vaihto tulee erittäin vaikeaksi.

On selvää että oikeisto ja elinkeinoelämä Nokia etunenässä ovat painostaneet eri tahoja lain taakse. Lex Nokia on vakava osoitus siitä, mikä on marssijärjestys Suomessa: yritysten valta ja oikeudet käyvät ihmisten perustuslaillisten oikeuksien edelle.

Ja perusoikeuksia ovat kaventamassa juuri ne samat tahot, jotka äänekkäästi muualla vetoavat demokratiaan, mielipiteen- ja yksilönvapauteen.

Yliopistolain sisällön voisi tiivistää siten, että lain myötä yliopistoista tehdään yrityksiä. Tämä merkitsee luonnollisesti myös yliopistojen tehtävän, toimintaperiaatteiden ja tavoitteiden muuttumista, jos ei heti niin pikku hiljaa, yritysmaailman logiikkaa noudattavaksi. Yliopistojen ”autonomia”, itsehallinto, lisääntyy yhtä paljon kuin ulkoistetulla siivoojalla, joka pakotetaan perustamaan oma toiminimi ja tekemään työtä pienyrittäjänä.

Päätäntävalta siirtyy yliopistojen hallituksissa yliopistoyhteisön ulkopuolelle ja valtaa keskitetään rehtoreille. Lukukausimaksujen periminen EU- ja ETA-maiden ulkopuolisilta opiskelijoilta avaa tietä yleiselle opiskelun maksullisuudelle. Tämä merkitsee yhteiskunnallisessa kehityksessä vuosisadan mittaista harppausta taaksepäin.

Julkisuudessa on väitetty, että valtaosa opiskelijoista ja yliopistojen henkilökunnasta hyväksyisi yliopistolain uudistuksen. Tätä sopii epäillä. Esimerkiksi tuoreessa kyselyssä Helsingin yliopiston professoreista reilu 70 prosenttia vastustaa hallituksen lakiesitystä.

Vakavaraiset yhtiöt sälyttävät vastuun työntekijöille

Laman varjolla moni useana edellisvuotena jättivoittoja saalistanut, edelleen vakavarainen yritys on lomauttamassa tai irtisanomassa työntekijöitään. Työnantajat ovat myös esittäneet jo sovittujen palkankorotusten perumista ja korotusten jäädyttämistä kansantalouden pelastustalkoiden nimissä. Kummallakin keinolla yritetään painaa suomalaisen työvoiman hintaa pääoman eduksi ja jatkaa Suomessa pitkään jatkunutta, muun muassa tuloeroja huippunopeasti kasvattavaa linjaa.

Lamantorjuntatalkoisiin patistetaan kyllä työntekijöitä, mutta yritysten johdon ja omistajien ei tarvitse laman edessäkään taipua.

Esimerkiksi Euroopan toiseksi suurin sellunvalmistaja, M-realin, Metsäliiton ja UPM:n yhdessä omistama Metsä-Botnia päätti lopettaa sellun tuotannon Kaskisissa. Tehtaan sulkeminen tietää töiden loppumista 225 botnialaiselta ja noin sadalta välilliseltä työntekijältä. Kerrannaisvaikutusten myötä Kaskisen työttömyysaste uhkaa nousta jopa 30 prosenttiin.

Metsä-Botnia on kaikkea muuta kuin taloudellisissa vaikeuksissa oleva yhtiö. Sen liikevoitoksi on viimeisimmässä osavuosikatsauksessa kirjattu 221 miljoonaa euroa ja yhtiö jakoi viime vuonnakin omistajilleen osinkoja.

Tuotannon supistamiset ja irtisanomiset eivät tunnu myöskään Metsä-Botnian omistajayhtiön johtajien lompakoissa: UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen kuittasi vuodelta 2007 palkkaa ja eläke-etuja yli 2 000 000 euron arvosta. Myös Metsäliiton pääjohtaja Kari Jordan on Suomen parhaiten ansaitsevia teollisuusjohtajia reilun 1 700 000 euron vuosituloillaan.

Kuntasektorilla on samaan aikaan tapahtumassa juuri se, mistä kanadalainen tutkiva journalisti Naomi Klein varoittaa kirjassaan Tuhokapitalismin nousu. Talouslamaa käytetään shokkina, jonka hoitamiseksi esitetään uusliberalismin upottamista entistä syvemmälle kuntiin.

Valtamediassa on eniten keskusteltu julkisen terveydenhuollon tilasta, missä ongelmaksi ovat muodostuneet yksityisten lääkärifirmojen kaappaama toiminta. Omituista kyllä, sosiaali- ja terveysministeriö esittää ratkaisuksi ongelmaan lisää sitä samaa, eli terveyskeskusten kauppaamista lääkäreille, vaikka juuri markkinameininkiä terveyspalveluissa vähiten tarvitaan.

Nyt kunnissa on entistä voimakkaammin jatkettava kamppailuja julkisten palvelujen puolesta yksityistämistä vastaan. Päättäjiä on painostettava myös lopettamaan järjettömät säästöhankkeet, kuten Turussa tapahtuva lähikirjastojen alasajo.

Tämän lisäksi valtiolta on vaadittava äänekkäämmin lisää rahaa kunnille.

Väärä todistus Marxista

Jokin aika sitten Suomessakin vieraillut intialalaissyntyinen ekonomisti Meghnad Desai kirjoitti kuusi vuotta sitten kirjan, joka ilmestyi tänä syksynä suomennettuna nimellä Marxin kosto. Siinä Desai kertoo paljastavansa Karl Marxin kirjoitusten ”todellisen luonteen”: Marx ei ollutkaan kapitalismin vastustaja vaan sen analyytikko ja kannattaja. Suuri osa historiallisesta kommunistisesta – ja työväenliikkeestä on siis ymmärtänyt Marxin perustavalla tavalla väärin.

Meghnad Desai on tunnettu globalisaation ja kapitalismin puolestapuhuja, joka on luennoinut vapaan markkinatalouden siunauksista Maailmankauppajärjestö WTO:n ja Maailmanpankki IMF:n tilaisuuksissa. Desain kädenjälki näkyy myös brittiläisen Labor-puolueen onnettomassa niin sanotun ”kolmannen tien” politiikassa, joka on tämä Suomenkin demareiden apinoima yritys naittaa uusliberalismia ja sosialidemokratiaa jonkinlaiseksi hyvinvointivaltion irvikuvaksi.

Ei siis ole yllätys, että Desai pyrkii vesittämään Marxin ajatuksia. Yllättävää sen sijaan on tapa, miten Suomessa edes vasemmisto ei ole juurikaan kritisoinut Desain näkemyksiä.

Onko vasemmiston tietoisuus Marxista niin huonossa jamassa, että kuka tahansa Marxin riepottelija saa kantansa esiin ilman sen kummempaa kommentointia?

Toisin kuin Desai haluaa meidän kuvittelevan, Marx ei ollut pelkkä kapitalismia tutkinut taloustieteilijä vaan vallankumouksellinen kommunisti, joka oli elämänsä aikana mukana useassa poliittisessa liikkeessä. Marx myös tuki, kannusti ja analysoi muun muassa vuoden 1848 vallankumouksia sekä Pariisin kommuunia 1871. Tämä ei ole yllätys mieheltä, joka jo nuorena julisti filosofian tehtävänä olevan maailman muuttamisen, ei pelkästään sen selittämisen.

Desai haluaa painottaa Marxin taloustieteellistä tutkimusta muun tuotannon kustannuksella. Silti esimerkiksi tunnetun marxilaisen taloustieteilijän Fred Moseleyn kritiikin mukaan Desai on väärässä jopa Marxin talousoppien tulkinnassaan.

Mitä Desaista siis jää jäljelle? Hänen väärä todistuksensa Marxista, joka on yritys epäpolitisoida Marx pelkäksi taloustieteilijäksi, mustamaalata valtaosa marxilaisen vallankumouksellisen liikkeen perinnöstä sekä väittää, ettei kapitalismille ole olemassa vaihtoehtoa. Desain väittämille on tietysti tarvetta tilanteessa, jossa globaali kapitalistinen talous on pahassa kriisissä.

Käynnissä on ideologinen taistelu Marxista. Meidän kommunistien tehtävä on osoittaa Desain tapaisten ”marxilaisten” tulkinnat vääriksi, tuoda esiin vallankumouksellista, kommunistista Marxia ja marxilaisuutta sekä kehittää kapitalismin ylittävää sosialismia, ei pelkästään teoreettisesti vaan politiikassa ja käytännössä.