Kommari-Korvelan korinat

Kyynikot, opportunistit ja katkeroituneet

2009-06-18T01:50:00.000-07:00

Yhteiskuntatieteilijä Jussi Vähämäen mukaan nykypäivän kapitalismi tuottaa kasvavassa määrin pääasiassa kahdenlaisia työläisiä: kyynikoita ja opportunisteja.

Kyynikko ei halua sitoutua mihinkään, koska hän on jo nähnyt kaiken ja tietää ennalta mitä tapahtuu. Mihinkään ei kannata paneutua kunnolla, ei kannata uskaltaa eikä yrittää luoda uutta, jokainen ehdotus voidaan ohittaa, kun tiedetään jo ennalta mitä siitä tulee.

Opportunisti taas tarttuu mihin tahansa mahdollisuuteen. Hän ei pysty keksimään uutta, koska kykenee pelaamaan vain olemassa olevan järjestyksen sisällä.

Vähämäen mukaan molemmat elävät historian lopun mielentilassa: he ovat nähneet kaiken ja kokeneet kaiken eikä heille näytä tapahtuvan mitään uutta ja odottamatonta.

Vaaleissa kyynikot jättävät äänestämättä, koska he eivät kuitenkaan voi vaikuttaa mihinkään. Opportunistit äänestävät menestyksen, vallan ja rahan mukaan kokoomusta tai vihreitä. Vasemmisto ei kiinnosta kumpaakaan ryhmää.

Vasemmiston paradoksi on tietysti se, että samalla kun se yrittää integroida ihmisiä työelämään, tuottaa työelämä vastineeksi kyynikoita ja opportunisteja, jotka saman tien hylkäävät vasemmiston.

Kapitalismin sivilisoiva vaikutus tuntuu tältä osin lakanneen: työ ei kasvata työläisten luokkatietoisuutta, kykyjä eikä järjestäytymishaluja. Päinvastoin, se atomisoi, kilpailuttaa ihmisiä keskenään ja osoittaa arkielämän kautta, miten kapitalistisen yhteiskunnan lainalaisuudet ovat totisinta totta. Tässä tilanteessa vasemmisto jää aseettomaksi.

Kokoomuksen opetusministeri Henna Virkkunen meni virkansa alkajaisiksi leimaamaan Image-lehden haastattelussa vasemmiston katkerien ihmisten tyyssijaksi. Vasemmisto ehti heti puolustautumaan ja vakuuttelemaan, ettei sen riveistä löydy katkeruutta. Kyse on vain oikeiston panettelusta.

Vasemmisto ei ole kyennyt myöntämään, että suuri osa suomalaisista on kuin onkin katkeraa väkeä. Kyynikoiden ja opportunistien lisäksi yhteiskunnassamme on työelämän ulkopuolelle syrjäytettyjä ja muuten kaltoin kohdeltuja ihmisiä, jotka ovat syystä katkeria omaa etua tavoittelevalle oikeistolle ja pörssiherroille. Näistä katkeroituneista ihmisistä myös vasemmisto sokeudessaan ja omahyväisyydessään irtisanoutui ja loi samalla pohjaa perussuomalaisten vaalimenestykselle.

Vasemmiston haaste on vakuuttaa kyynikot muutoksen mahdollisuudesta ja opportunistit muutoksen tarpeellisuudesta. Vasemmiston on myös kyettävä suuntaamaan ihmisten katkeruus niin, että se tuottaa populistisen jargonin sijasta yhteiskunnan rakenteiden radikaalia kritiikkiä.

Jokainen nukkuva äänestäjä on voitto porvaristolle

2009-06-04T01:38:00.000-07:00

Sunnuntaina käytävissä Euroopan parlamentin vaaleissa kannattaa äänestää. Näissäkään vaaleissa ei pelkästään valita edustajia, vaan on vahvasti kyse myös poliittisen linjan valinnasta. Jos ei ota kantaa toisenlaisen politiikan ja Euroopan puolesta, antaa hiljaisen tukensa valtaapitävien politiikalle.

Valtaapitävien politiikkaa edustaa Euroopan tasolla ennen kaikkea Lissabonin sopimus, joka lisää pääoman ja markkinoiden valtaa sekä militarisoi unionia voimakkaasti. Se on politiikkaa, joka on johtanut syvään talouskriisiin. Se on Suomessa erityisesti kokoomuksen harjoittamaa, Alexander Stubbin kavalan hymyn taakse piiloutuvaa suuren rahan politiikkaa, jossa rasismikaan ei näytä olevan vieras piirre. Tätä politiikkaa peesaa myös hallituskumppani keskustapuolue.

Vihreiden ja demareiden europarlamenttiryhmiä vaivaa sama opportunismi ja porvarillisen politiikan tukeminen kuin kotoisessa eduskunnassa ja monessa kunnassa. Kummankaan varaan ei voi jättää sitä, kuuluuko työtätekevien ja vähävaraisten eurooppalaisten ääni Euroopan parlamentissa.

Perussuomalaiset ovat eurovaaleissa yhtä järkevä protestin kanava kuin ovat olleet eduskunta- ja kuntavaaleissa: paljon populistista puhetta, politiikkaa sen sijaan tehdään suurempien perässä jos ollenkaan. Euroopan parlamentissa ei tarvita enää yhtään enempää rasistisia, pikkuporvarillisia ja nurkkakuntaisia euroedustajia.

Perussuomalaiset haikailee osallistuvansa europarlamentissa perusteilla olevaan Libertas-ryhmään, jonka taustavoima on diktaattorin elkein esiintyvä hämäräperäinen irlantilainen miljonääriliikemies Declan Ganley. Libertas muun muassa kannattaa Naton laajentamista eikä näe EU:ssa muuta vikaa kuin Lissabonin sopimuksen.

Jokainen nukkuva äänestäjä on voitto porvaristolle. Porvarit äänestävät varmasti, ja kaikki Suomen 13 edustajapaikkaa täytetään, olipa äänestysprosentti kuinka pieni tahansa. Jos me vasemmistolaiset emme äänestä, EU kulkee entistäkin huonompaan suuntaan.

Eikä pelkästään Euroopan unioni. Porvaristo hakee myös sisäpoliittisesti valtakirjaa omalle poliittiselle linjalleen. Tässä tilanteessa toimeettomuus ei ole ratkaisu.

Eurovaaleissa aktiivisen protestin kanava on Suomen kommunistinen puolue ja ehdokkaat numeroilla 62-81. Antamalla äänensä SKP:lle ilmoittaa vastustavansa Euroopan unionin nykykehitystä, Lissabonin sopimusta, Natoa ja kapitalismia.

Äänestämällä SKP:tä on myös mukana vaatimassa Suomen irtautumista pääoman EU-projektista. Samalla antaa tukensa eurooppalaisten kommunistien ja vasemmistoryhmien työlle toisenlaisen Euroopan rakentamiseksi, jossa eurovaalit eivät suinkaan ole ainoa eivätkä edes keskeisin toimintamuoto.

Kenen ajatuksia ajattelet?

2009-06-01T03:17:00.000-07:00

Kaikilla meillä suurin piirtein ihmisten kirjoissa olevilla on arkijärki, jota myös maalaisjärjeksi on kutsuttu. Osa tästä arkijärjestä on perua jo varhaislapsuudesta, kuten esimerkiksi käsityksemme perusfysiikasta. Pikkuvauvan ei tarvitse tuntea Newtonin painovoimateoriaa ymmärtääkseen, että tavarat putoavat alaspäin. Samanlaisia itsestään selvyyksiltä tuntuvia asioita opimme oman kokemuksemme kautta itsestämme ja ympäristöstämme.
Kielen oppimisen ja laajentuvan kommunikaation kautta astumme uudenlaisen oppimisen ja vaikuttamisen piiriin. Koulun fysiikan tunnilla opimme, mitä painovoima on ja että tavarat eivät välttämättä aina putoakaan alaspäin.

Marxilaisista tutkijoista ranskalainen Louis Althusser on ehkä syvimmin tutkinut sitä, millä tavalla meidän ajattelumme muodostuu ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat. Althusser huomasi, että ihminen on jo itse asiassa ennen syntymäänsä vaikuttamisen ja erilaisten ideologioiden kohde.
Yhteiskunnassa on useita instituutioita, jotka tavalla tai toisella pyrkivät kasvattamaan ja muokkaamaan ihmistä ja hänen käsityksiään maailmasta koko elinkaaren ajan. Althusser kutsui näitä instituutioita ideologisiksi valtiokoneistoiksi. Tällaisia ovat muun muassa perhe, koulu, kirkko ja media.
Althusserin mukaan kapitalistisessa yhteiskunnassa ideologisten valtiokoneistojen perimmäinen tarkoitus on muokata ihmisistä kapitalismin kannalta hyödyllisiä, kuuliaisia alamaisia. Althusser väitti, että tärkein keino tämän saavuttamiseksi on muokata ihmisten arkijärkeä, itsestään selvyyksinä totuuksina pidettyjä asenteita ja mielipiteitä niin, että ne tukevat kapitalistista yhteiskuntajärjestystä.
Kapitalistisen järjestelmän ideologia piilottaa itsensä sinne, missä sitä vähiten odottaisi. Monen ihmisen arkijärkeen on esimerkiksi iskostettu ”totuuksia”, miten ihmiset ovat pohjimmiltaan ahneita oman edun tavoittelijoita, joiden on verisesti kilpailtava keskenään yhteiskunnassa. Jokainen on oman onnensa seppä. Näin on ollut ja näin on aina oleva. Ja niin edelleen.

Ihminen ei kuitenkaan ole mikään passiivinen astia, johon noin vain kaadetaan valmiita ajatuksia. Kapitalistiselle ideologialle on mahdollista rakentaa vastavoimaa, toisenlaista ajattelua. Meiltä kommunisteilta se edellyttää arkijärjen kritiikkiä ja sen ideologisten elementtien tunnistamista, itsestään selvyyksien kyseenalaistamista ja ennen kaikkea rohkeutta tutkailla myös oman ajattelumme lähteitä ja juuria. Hyviä työkaluja itsetutkiskeluun ja yhteiskunnan arviointiin antaa marxilaisen tieteen perinne.
Pelkällä arkijärjellä emme pitkälle pärjää. Kenen ajatuksia sinä tänään ajattelit?

Vasemmistoa ja Murrostorstaita

2009-05-07T03:20:00.000-07:00

Sain kunnian avata keskustelua toukokuun Maanantaiklubilla vapunaaton Murrostorstai 2009 -tempauksen organisaattorin ja valtamedia.net -verkkolehden aktiivin Dan Koivulaakson kanssa. Aiheenamme oli vasemmisto ja kapitalismin kriisi erityisesti tulevaisuuden suunnan suhteen. Miten ja millä eväillä vasemmisto kykenee hyödyntämään kapitalismin kriisissä kärjistyviä ristiriitoja niin että muutos kohti toisenlaista maailmaa olisi mahdollinen?

Itse tiivistin viisi teesiä ohjenuoraksi vasemmistolle:
1. On kamppailtava porvariston esittämää vähättelevää talouskriisitulkintaa vastaan ja painotettava kriisin järjestelmäluonnetta, syvyyttä ja laajuutta: kriisissä eivät ole vain rahoitusmarkkinat vaan kapitalistiselle kasvulle perustuva yhteiskunta kokonaisuudessaan, ympäristön tila, demokratia ja turvallisuus.
2. Vasemmiston on eduskunnassa ja kunnissa yksiselitteisesti irtisanouduttava uusliberalistiselle politiikalle perustuvista projekteista: kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta, yksityistämisistä, budjettisopimuksista.
3. Politiikan strategia on asetettava selkeästi kapitalismin kriteerien yli ja sosialismin rakentamiseen.
4. Strategia edellyttää taktisia liittoumia ja yhteistyötä vasemmiston, ay-liikkeen sekä erilaisten kansan- ja vaihtoehtoliikkeiden kanssa.
5. Pelkkä kansallinen ponnistelu ei riitä. On pidettävä mielessä kansainvälinen ulottuvuus, erityisesti eurooppalainen kamppailu sekä Latinalaisen Amerikan sosialismia rakentavien maiden kokemukset.

Murrostorstai 2009 -verkoston vapunaaton kolme mielenosoitusta keräsivät Helsingissä yhteensä noin 1 000 osallistujaa. Mielenosoituksissa kieltäydyttiin kovaäänisesti maksamasta pörssiherrojen lamalaskuja, vaadittiin kapitalismia ulos yliopistoista sekä vastustettiin kaupunkitilan lisääntyvää kaupallistumista ja valvontaa. Pääkallonpaikalle, Elinkeinoelämän Keskusliiton toimiston edustalle Etelärantaan päätynyt mielenosoitus sai vastaansa roimat poliisivoimat, mikä kertoo omaa kieltään suomalaisen demokratian tilasta.

Murrostorstain mielenosoitusten kansainvälinen protestihenki edustaa sitä, mihin radikaali yhteiskunnallinen liike tänä päivänä suuntaa. Pätkätyön, jatkuvien toimeentulovaikeuksin, ja lisääntyvän kontrollin ja kaventuvien vaikutusmahdollisuuksien turhauttama, pääosin nuoresta vasemmistosta koostuva joukko haastaa valtaapitäviä.
Itsetarkoituksena ei välttämättä ole vanhan vasemmistokentän tai institutionaalisen ay-liikkeen hylkääminen vaan tervetullut, toimijoiden omista lähtökohdista kumpuava kritiikki ja aito uudistamisen halu.

Eduskunnan lakifarssi muuttui tragediaksi

2009-03-05T04:22:00.000-08:00

Eduskunnan kevätkausi 2009 on alkanut sangen surullisissa merkeissä. Käsittelyyn on tuotu toinen toistaan onnettomampia lakiesityksiä.

Uuden ulkomaalaislain sisältö on pääosin kunnossa, mutta senkään valmistelusta ei tyylipisteitä heru. Yliopistolaki ja Lex Nokianakin tunnettu uusi sähköisen viestinnän tietosuojalaki ovatkin sitten oman luokkansa farssi, joka on muuttunut vakavaksi tragediaksi.

Eduskunta antoi hyväksynnän Lex Nokialle selvin äänin, vaikka vihreistä osa pullikoikin tekopyhästi vastaan.

Monen mielestä Lex Nokian vakavin ongelma on periaatteellinen: laki antaa yrityksille päätäntä- ja tutkintavaltaa asioissa, jotka ovat ennen kuuluneet viranomaisille. Mikä tahansa niin sanottu yhteisötilaaja – esimerkiksi työantaja, oppilaitos tai taloyhtiö – saisi väärinkäytöstä epäillessään itse päättää tunnistetietojen tutkimisesta ja myös itse tutkia ne.

Lex Nokia heikentää myös ay-liikkeen edunvalvontaa, kuten Nokia Siemens Networkin henkilöstö huomautti omassa kannanotossaan. Laki haittaa henkilöstön ja henkilöstön edustajien, kuten luottamusmiesten välillä käytävää sähköistä keskustelua. Luottamuksellinen viestien vaihto tulee erittäin vaikeaksi.

On selvää että oikeisto ja elinkeinoelämä Nokia etunenässä ovat painostaneet eri tahoja lain taakse. Lex Nokia on vakava osoitus siitä, mikä on marssijärjestys Suomessa: yritysten valta ja oikeudet käyvät ihmisten perustuslaillisten oikeuksien edelle.

Ja perusoikeuksia ovat kaventamassa juuri ne samat tahot, jotka äänekkäästi muualla vetoavat demokratiaan, mielipiteen- ja yksilönvapauteen.

Yliopistolain sisällön voisi tiivistää siten, että lain myötä yliopistoista tehdään yrityksiä. Tämä merkitsee luonnollisesti myös yliopistojen tehtävän, toimintaperiaatteiden ja tavoitteiden muuttumista, jos ei heti niin pikku hiljaa, yritysmaailman logiikkaa noudattavaksi. Yliopistojen ”autonomia”, itsehallinto, lisääntyy yhtä paljon kuin ulkoistetulla siivoojalla, joka pakotetaan perustamaan oma toiminimi ja tekemään työtä pienyrittäjänä.

Päätäntävalta siirtyy yliopistojen hallituksissa yliopistoyhteisön ulkopuolelle ja valtaa keskitetään rehtoreille. Lukukausimaksujen periminen EU- ja ETA-maiden ulkopuolisilta opiskelijoilta avaa tietä yleiselle opiskelun maksullisuudelle. Tämä merkitsee yhteiskunnallisessa kehityksessä vuosisadan mittaista harppausta taaksepäin.

Julkisuudessa on väitetty, että valtaosa opiskelijoista ja yliopistojen henkilökunnasta hyväksyisi yliopistolain uudistuksen. Tätä sopii epäillä. Esimerkiksi tuoreessa kyselyssä Helsingin yliopiston professoreista reilu 70 prosenttia vastustaa hallituksen lakiesitystä.

Vakavaraiset yhtiöt sälyttävät vastuun työntekijöille

2009-01-15T02:41:00.000-08:00

Laman varjolla moni useana edellisvuotena jättivoittoja saalistanut, edelleen vakavarainen yritys on lomauttamassa tai irtisanomassa työntekijöitään. Työnantajat ovat myös esittäneet jo sovittujen palkankorotusten perumista ja korotusten jäädyttämistä kansantalouden pelastustalkoiden nimissä. Kummallakin keinolla yritetään painaa suomalaisen työvoiman hintaa pääoman eduksi ja jatkaa Suomessa pitkään jatkunutta, muun muassa tuloeroja huippunopeasti kasvattavaa linjaa.

Lamantorjuntatalkoisiin patistetaan kyllä työntekijöitä, mutta yritysten johdon ja omistajien ei tarvitse laman edessäkään taipua.

Esimerkiksi Euroopan toiseksi suurin sellunvalmistaja, M-realin, Metsäliiton ja UPM:n yhdessä omistama Metsä-Botnia päätti lopettaa sellun tuotannon Kaskisissa. Tehtaan sulkeminen tietää töiden loppumista 225 botnialaiselta ja noin sadalta välilliseltä työntekijältä. Kerrannaisvaikutusten myötä Kaskisen työttömyysaste uhkaa nousta jopa 30 prosenttiin.

Metsä-Botnia on kaikkea muuta kuin taloudellisissa vaikeuksissa oleva yhtiö. Sen liikevoitoksi on viimeisimmässä osavuosikatsauksessa kirjattu 221 miljoonaa euroa ja yhtiö jakoi viime vuonnakin omistajilleen osinkoja.

Tuotannon supistamiset ja irtisanomiset eivät tunnu myöskään Metsä-Botnian omistajayhtiön johtajien lompakoissa: UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen kuittasi vuodelta 2007 palkkaa ja eläke-etuja yli 2 000 000 euron arvosta. Myös Metsäliiton pääjohtaja Kari Jordan on Suomen parhaiten ansaitsevia teollisuusjohtajia reilun 1 700 000 euron vuosituloillaan.

Kuntasektorilla on samaan aikaan tapahtumassa juuri se, mistä kanadalainen tutkiva journalisti Naomi Klein varoittaa kirjassaan Tuhokapitalismin nousu. Talouslamaa käytetään shokkina, jonka hoitamiseksi esitetään uusliberalismin upottamista entistä syvemmälle kuntiin.

Valtamediassa on eniten keskusteltu julkisen terveydenhuollon tilasta, missä ongelmaksi ovat muodostuneet yksityisten lääkärifirmojen kaappaama toiminta. Omituista kyllä, sosiaali- ja terveysministeriö esittää ratkaisuksi ongelmaan lisää sitä samaa, eli terveyskeskusten kauppaamista lääkäreille, vaikka juuri markkinameininkiä terveyspalveluissa vähiten tarvitaan.

Nyt kunnissa on entistä voimakkaammin jatkettava kamppailuja julkisten palvelujen puolesta yksityistämistä vastaan. Päättäjiä on painostettava myös lopettamaan järjettömät säästöhankkeet, kuten Turussa tapahtuva lähikirjastojen alasajo.

Tämän lisäksi valtiolta on vaadittava äänekkäämmin lisää rahaa kunnille.

Väärä todistus Marxista

2008-12-05T04:53:00.000-08:00

Jokin aika sitten Suomessakin vieraillut intialalaissyntyinen ekonomisti Meghnad Desai kirjoitti kuusi vuotta sitten kirjan, joka ilmestyi tänä syksynä suomennettuna nimellä Marxin kosto. Siinä Desai kertoo paljastavansa Karl Marxin kirjoitusten ”todellisen luonteen”: Marx ei ollutkaan kapitalismin vastustaja vaan sen analyytikko ja kannattaja. Suuri osa historiallisesta kommunistisesta – ja työväenliikkeestä on siis ymmärtänyt Marxin perustavalla tavalla väärin.

Meghnad Desai on tunnettu globalisaation ja kapitalismin puolestapuhuja, joka on luennoinut vapaan markkinatalouden siunauksista Maailmankauppajärjestö WTO:n ja Maailmanpankki IMF:n tilaisuuksissa. Desain kädenjälki näkyy myös brittiläisen Labor-puolueen onnettomassa niin sanotun ”kolmannen tien” politiikassa, joka on tämä Suomenkin demareiden apinoima yritys naittaa uusliberalismia ja sosialidemokratiaa jonkinlaiseksi hyvinvointivaltion irvikuvaksi.

Ei siis ole yllätys, että Desai pyrkii vesittämään Marxin ajatuksia. Yllättävää sen sijaan on tapa, miten Suomessa edes vasemmisto ei ole juurikaan kritisoinut Desain näkemyksiä.

Onko vasemmiston tietoisuus Marxista niin huonossa jamassa, että kuka tahansa Marxin riepottelija saa kantansa esiin ilman sen kummempaa kommentointia?

Toisin kuin Desai haluaa meidän kuvittelevan, Marx ei ollut pelkkä kapitalismia tutkinut taloustieteilijä vaan vallankumouksellinen kommunisti, joka oli elämänsä aikana mukana useassa poliittisessa liikkeessä. Marx myös tuki, kannusti ja analysoi muun muassa vuoden 1848 vallankumouksia sekä Pariisin kommuunia 1871. Tämä ei ole yllätys mieheltä, joka jo nuorena julisti filosofian tehtävänä olevan maailman muuttamisen, ei pelkästään sen selittämisen.

Desai haluaa painottaa Marxin taloustieteellistä tutkimusta muun tuotannon kustannuksella. Silti esimerkiksi tunnetun marxilaisen taloustieteilijän Fred Moseleyn kritiikin mukaan Desai on väärässä jopa Marxin talousoppien tulkinnassaan.

Mitä Desaista siis jää jäljelle? Hänen väärä todistuksensa Marxista, joka on yritys epäpolitisoida Marx pelkäksi taloustieteilijäksi, mustamaalata valtaosa marxilaisen vallankumouksellisen liikkeen perinnöstä sekä väittää, ettei kapitalismille ole olemassa vaihtoehtoa. Desain väittämille on tietysti tarvetta tilanteessa, jossa globaali kapitalistinen talous on pahassa kriisissä.

Käynnissä on ideologinen taistelu Marxista. Meidän kommunistien tehtävä on osoittaa Desain tapaisten ”marxilaisten” tulkinnat vääriksi, tuoda esiin vallankumouksellista, kommunistista Marxia ja marxilaisuutta sekä kehittää kapitalismin ylittävää sosialismia, ei pelkästään teoreettisesti vaan politiikassa ja käytännössä.

Valtapuolueiden talouspolitiikka hakoteillä

2008-10-16T06:04:00.000-07:00

Maailmanlaajuisen finanssikriisin aallot iskevät nyt Suomen kuntasektorille. Pankit ovat sulkemassa lainahanoja kunnilta. Usealla kaupungilla on sijoituksia rahoituskriisissä vaikeuksiin joutuneissa ulkomaisissa pankeissa.

Valtapuolueiden talouspolitiikka ei silti osoita tarpeellisia muuttumisen merkkejä. Kuntavaalien alla vannotaan yhä kunta- ja palvelurakenneuudistuksen, yksityistämisen ja palvelusetelien käytön lisäämisen nimeen. Suositteleehan kapitalistin edunvalvoja Elinkeinoelämän valtuuskuntakin yksityistämistä ja markkinaehtoista palvelutuotantoa.

Kuntasektorin yksityistämisvimmaa eivät talouden kriisiytymisen merkit hillitse. Maailmalta on varoittavia esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu kun esimerkiksi vesipalveluja ja energiantuotantoa yksityistetään, mutta miksi niistä ei olla Suomessa tietoisia?

Sama pätee tietysti muihinkin julkisiin palveluihin. Finanssikriisi osoittaa selvääkin selvemmin, ettei ole se ja sama, tuottaako palveluja kunta itse vai jokin markkinatoimija.

Virheellinen veropolitiikka on räikein esimerkki siitä miten valtiovalta tekee pienestä osasta kansaa vapaamatkustajia ja siirtää verorasitus pieni- ja keskituloisten kannettavaksi. Pääomatulot ovat nykyään erittäin kevyesti verotettuja. Verosuunnittelulla saadaan suuretkin pääomatulot täysin veroista vapaiksi. Omaisuusveroa ei peritä enää ollenkaan.

Erityisen kaltoin kohdellaan kuntia, jotka eivät saa senttiäkään veroa pääomatuloista, ei osinko-, korko- eikä myyntituloista. Kyse on kymmenistä miljardeista euroista vuosittain.

Ja nykyhallituksen suunta on selvä. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) kertoo verolinjauksistaan uusimmassa työantajaliittojen Prima-lehdessä. Hänestä pääomaverotuksen keventäminen entisestään on tulevaisuudessa ehto Suomen ”kilpailukyvyn” säilymiselle. Ansiotulojen verotusta tullaan jatkossakin keventämään. Verotuksen progressiota on vähennettävä eli rikkaiden suhteellista verotusta kevennettävä. Katainen väläyttelee myös tavoitteenaan perintöverosta luopumista.

Katainen toteaa, että nyt tarvitaan kaikilta ”talkoohenkeä”. Tätä kokoomus toitottaa myös kuntavaaleissa.

Talkootyö onkin vielä tarpeen, jotta työssäkäyvä kansanosa saa maksettua pörssipelureiden ja talouspolitiikassa hakoteillä olevien, yksityistämisvimmaisten poliitikkojen aiheuttamat tappiot.

Sensuuria suomalaiseen tapaan

2008-10-13T03:23:00.000-07:00

Tuttu puhelinkeskustelu liian monelle:
— Gallupista päivää. Minkä puolueen ehdokasta aiotte kuntavaaleissa äänestää?
— Äänestän SKP:n ehdokasta.
— Tuota, meillä ei ole semmoista tässä listalla. Tarkoitatteko kenties SDP:tä?
— En, kun SKP:tä eli Suomen kommunistista puoluetta.
— Meillä on tässä vain nämä eduskuntapuolueet, että jos voitte valita niistä jonkun?
— No en voi. Kiitos ja kuulemiin.

Kuntavaalien alla ovat tiedotusvälineet kaivaneet taas esiin eduskuntavaaleista tutun käsitteen ”eduskuntapuolueet”, jolla pyritään syrjimään SKP ja muut niin sanotut pienpuolueet sivuun median vaalikeskusteluista ja mielipidemittauksista. Rajaus ei ole perusteltavissa eduskuntavaaleissa, mutta vielä huonommin kuntavaaleissa. Jopa niissä kunnissa, missä SKP:llä on valtuutettuja, käytetään samaa eduskuntapuolueveruketta.

Hyvä esimerkki syrjinnästä on YleX:n verkkosivujen oma kuntavaalikone, josta on tiputettu pois muut kuin eduskuntapuolueet. Perusteluna käytetään YLE:n hallintoneuvoston 9.9. vahvistamia linjauksia ja periaatteita, joiden mukaan ohjelmatuotannossa voidaan soveltaa myös ohjelmallisia lähtökohtia. Tällaisina lähtökohtina on mainittu ”puolueen suuruus ja parlamentaarinen asema sekä yksittäisten ohjelmien kiinnostavuuteen liittyvät syyt.”

YleX:n mukaan vaalikoneen on tarkoitus aktivoida erityisesti nuoria kuntavaaleihin ja virittää asiasta keskustelua. Päätös rajata vaalikone vain eduskuntapuolueisiin antaa aivan väärän käsityksen kunnallispolitiikasta. Nuorten valittelema politiikan tylsyys ja vaihtoehdottomuus kohoaa toiseen potenssiin, ellei keskustelussa kuulu kuin eduskuntapuolueiden ääni.

Samalla eduskunnan ulkopuolisten puolueiden mediasensuuri pelaa Perussuomalaisten populistiseen pussiin, puolue kun nauttii paitsi eduskuntapuolueen lukuisista tuista myös sen mukanaan tuomasta julkisuudesta ja näkyvyydestä.

Vaikuttaa siltä, että niin YleX:n kuin monen muunkin viestintävälineen toimitus tekee päätöksiään aivan muilla perusteilla kuin kuntavaaleihin liittyvällä ohjelmallisella ja journalistisella ammattitaidolla.

Hornet-rahat ennemmin peruspalveluihin

2008-10-10T04:46:00.000-07:00

Suomi aikoo modernisoida Hornet-hävittäjänsä muuttamalla ne torjuntahävittäjistä täysiverisiksi rynnäkkökoneiksi. Koneisiin hankitaan Nato-yhteensopivuuden nimissä monenlaista uutta tekniikkaa.

Kaksivaiheisen modernisointihankeen lähes kahden miljardin kokonaiskustannusarvio yllätti jopa puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juha Korkeaojan. Onkin ilmeistä, että kustannusten todellinen taso on pidetty salassa eduskunnalta, koska on haluttu varmistaa hankkeen läpimeno ilman vastalauseita.

PAND -Taiteilijat rauhan puolesta -järjestö tuomitsee suunnitelmat Hornetien muuttamiseksi hyökkäyskoneiksi. Hornet-hanke kuvastaa hyvin Suomen ulkopolitiikan muutosta perinteisestä rauhanomaisesta sovittelulinjasta avoimeksi militarismiksi. Hanke tiivistää entisestään Suomen yhteistyötä sotilasliitto Naton ja sen johtavan valtion, maailman suurimman asemahdin, Yhdysvaltojen kanssa.

Suomen kansan selkeä enemmistö vastustaa maamme Nato-jäsenyyttä. Hornetien muuttaminen tekniikaltaan Nato-yhteensopiviksi on taas yksi lisäosoitus maamme johdon pyrkimyksestä integroida Suomea Natoon ulkokautta, kansalta ulottumattomissa ja sen mielipiteestä piittaamatta.

Lukuisat mielipidetiedustelut osoittavat, että sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaaminen sekä köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen ovat kansalaisten enemmistön mielestä tärkeimpiä yhteiskunnallisia tavoitteita.

Hallituksen on asetettava asiat vihdoinkin kansalaisten enemmistön vaatimaan tärkeysjärjestykseen. Jokelan ”yksittäistapaus” ei saanut hallituksen hälytyskelloja soimaan. Kuinka monta ”yksittäistapausta” tarvitaan, ennen kuin kunnille taataan riittävät määrärahat saattamaan esimerkiksi koulujen oppilashuolto säälliselle tasolle?

Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut on saatettava niin ikään välittömästi kuntoon. Terveydenhoidon ja perusopetuksen resurssit on turvattava. Tähän on varaa, sillä Suomi on rikkaampi kuin koskaan aiemmin – kyse on poliittisista arvovalinnoista.

Jos valtiovarainministeri Jyrki Katainen haluaa jostain leikata, niin tehtäköön se ensimmäiseksi tolkuttoman kalliista ja turhista Hornet-modernisoinneista. Hallituksen on kuunneltava ihmisten mielipiteitä, ja satsattava ihmisten hyvinvointiin asevarustelun sijasta.

Mikä olikaan tavoite?

2008-10-06T03:19:00.000-07:00

Jos poliittinen toiminta joskus tuntuu tuskalliselta tarpomiselta, kannattaa miettiä toiminnan tavoitteita tarkemmin.

Varsinkin projektimuotoinen toiminta on altis tavoitteen virheelliselle määrittelylle. Esimerkiksi internet-kotisivuprojektin tavoitteeksi voi joku epähuomiossa ymmärtää kotisivujen tekemisen ja verkkoon saattamisen, vaikka sehän on vasta alkua. Kotisivujen merkitys on näkyvyyden ja tunnettuuden lisääminen, toiminnasta tiedottaminen ja ihmisten aktivointi, mikä edellyttää kotisivujen jatkuvaa päivittämistä ja markkinoimista.

Myös kunnallisvaaleissa kannattaa asettaa niiden tuiki tärkeiden valtuustopaikkojen lisäksi muitakin tavoitteita, jotka luovat perspektiiviä vaalien jälkeiselle ajalle.

Vuonna 2003 Yhdysvallat hyökkäsi liittolaisineen Irakiin. Pohdimme Turussa porukalla, miten osoittaisimme mieltä moista vääryyttä vastaan.

Yhtenä tempauksena päätimme muutaman toverin kera järjestää kulkueen, jonka muoto ja reitti eivät olisikaan aivan sitä perinteistä. Arkipäivän iltana saimme kasaan muutaman kymmenen ihmisen joukon, joka huusi iskulauseita, paukutti rumpuja ja mitä nyt käteen sattui ja vaati äänekkäästi Irakin sodan lopettamista.

Turun torille saavuttuamme joku tovereista harmitteli, kun väkeä oli vähänlaisesti, media ei huomioinut koko kulkuetta eikä se kerännyt paljon katselijoitakaan. Aivan turha temppu, tuskaili toveri. — Mutta eikö meillä ollutkin hyvä meininki? minä lohduttelin.

Jos mielenosoituksen tavoitteena olisi ollut pelkästään medianäkyvyys tai mahdollisimman monen ihmisen mobilisoiminen sotaa vastaan, pettymyshän se olisi ollut. Mutta minusta tärkeää oli myös porukan yhteishengen nostattaminen ja tietoisuuden kasvattaminen. Ja varmaa on, että jokainen sinä päivänä kulkueessamme mukana ollut on edelleen tänäkin päivänä aktiivinen sodanvastustaja, ja innostanut mukaan vähintään kourallisen muita.

Tehyn viimesyksyisen työtaistelun päätyttyä kuulin kommentteja siitä, miten turhaa tappelu oli. Että kuoppakorotus jäi pieneksi eikä välttämättä merkittävästi suuremmaksi, kuin muiden liittojen ilman työtaistelua saavuttama palkanlisä.

Marxilaisesta näkökulmasta palkka- ynnä muiden etujen parantamisen ohella vähintään yhtä tärkeä työtaisteluiden tavoite on työläisten tietoisuuden ja toimintavalmiuden kehittäminen. Useat hoitajat sanoivat, etteivät olisi kuuna päivänä uskoneet puolta vuotta aiemmin osoittavansa syksyllä kyltti kourassa mieltä Eduskuntatalon edustalla. Uskon, että moni heistä myös tiedosti solidaarisen joukkotoiminnan merkityksen yleisemminkin.

Kaupunkitilan julkisuudesta

2008-10-01T01:41:00.000-07:00

Ei ole sattumaa, että länsimainen demokratia syntyy nimenomaan tilassa, Antiikin Kreikan agoralla, jolla ihmiset (alun perin tosin melkoisen rajattu joukko) pääsivät vapaasti kokoontumaan ja kiistelemään politiikasta. Vapaa tila on sittemmin aina ollut demokraattisen politiikan tekemisen kannalta olennainen asia. Ei tarvitse kuin muistella työväentalojen merkitystä työväenliikkeen tietoisuuden kehittämisen areenoina.

Uusliberalistinen ideologia pyrkii nyt läpikapitalisoimaan erilaisia poliittisia tiloja suljetuiksi, tavaramuodon välittämiksi alueiksi, joita rajaavat sen omat peruspilarit: tehokkuus ja kilpailu. Saksalaisen marxilaisen tutkijan Michael Brien mukaan käynnissä on kamppailu julkisesta. Suomessa se näyttäytyy nyt kamppailuna julkisten palvelujen puolesta, mutta siihen sisältyy paljon muutakin.

Julkisessa kaupunkitilassa tämä näkyy kaupallisuuden ja markkinoinnin, valvonnan ja kyttäyksen leviämisenä joka puolelle. Rahalla saa lykätä vaikka 30-metrisen vaatemainoksen rakennuksen kylkeen, mutta julisteet, tarrat ja graffitit ovat aina laittomia. ”Asiaton oleskelu kielletty”, maleksijat pois maisemista ja penkit sellaisiksi, ettei niillä viihdy.

Julkiselle tilalle pitäisi olla ominaista se, että ihmiset voivat ilmaista itseään yhdessä ja vapaasti, ilman että tarvitsee olla kuluttaja tai asiakas. Meidän tulee vallata kaupunkitila takaisin oikeistolta ja markkinavoimilta.

Tie ulos tästä kapitalistisen vieraantumisen noidankehästä edellyttää vapaata tilaa, missä ihmiset pääsevät jälleen kohtaamaan toisiaan ja toteuttamaan itseään mahdollisimman kaukana uusliberalismin asettamista tehokkuuden ja kilpailun vaatimuksista.

Ylikaupallista kaupunkikuvaa vastaan

2008-09-24T03:18:00.000-07:00

Vapaa Helsinki –verkosto järjesti tiistaina 16. syyskuuta Töhryfestin, jolla osoitettiin mieltä Helsingissä kymmenen vuotta käynnissä ollutta Stop töhryille –kampanjaa ja nollatoleranssipolitiikkaa vastaan. Tapahtuma keräsi järjestäjien mukaan lähes tuhat osallistujaa.

Helsingin kaupungin rakennusvirasto järjesti samaan aikaan Finlandia-talolla suljetun, massiivisilla turvatoimilla suojatun juhlaseminaarin, jossa pohdittiin kampanjan onnistumista ja mahdollista jatkoa. Kaupunki päätti, että varsinainen Stop töhryille –projekti lopetetaan. Käytännössä tämä merkitsee, että katutaide- ja julistetorjunnan rahoituspohja muuttuu suorasta kampanjarahoituksesta tavanomaiseksi kaupungin toiminnaksi.

Rakennusviraston projekti nieli kymmenen vuoden aikana yli miljoona euroa vuodessa. Tuloksena on ollut ennen kaikkea Helsingin nuorten ja kaupungin välien kiristyminen ja kaupunkikulttuurin köyhtyminen. Tällä hetkellä myös kaupungin nuorisoasiankeskus ja rakennusvirasto ovat napit vastakkain.

— Me kampanjoimme kontrollin kiristämistä ja ylikaupallista kaupunkia vastaan, sekä luovuuden ja vapaan kaupunkitilan puolesta. Emme voi hyväksyä väkivaltaa, jota kaupungin alaiset vartijafirmat käyttävät. Uhka ei enää kohdistu vain maalareihin, vaan mihin tahansa "riskitekijään", huomauttivat Vapaa Helsinki –verkoston edustajat.

Järjestäjät korostivat, miten Stop töhryille –projektin seurauksena lukuisia graffitimaalareita on tuomittu ehdottomaan vankeuteen ja elinikäiseen velkakierteeseen. Projektin käyttämää FPS Security-vartiointiliikettä on useaan otteeseen syytetty väkivallasta, laittomista henkilörekistereistä ja graffitimaalareiden vainoamisesta. Esimerkiksi pari vuotta sitten julkisuuteen tuli ohikulkijan kännykkäkameralla kuvaamaa tapaus, jossa kaksi FPS:n vartijaa pahoinpiteli vakavasti metroasemalla kiinniotettua henkilöä.

Vuodesta 1998 lähtien kaupunki on systemaattisesti vainonnut lähes kaikkea kaupunkilaisten omaehtoista kaupunkitilan käyttöä. Graffitintorjunnasta on tehty bisnestä, kun kaupungin virkamiehet ovat omavaltaisesti alkaneet määritellä, mikä on taidetta ja mikä ei.
Pienet kulttuuritoimijat ja järjestöt ovat yksi toisensa jälkeen lopettaneet julistemainostamisen, kun kaupungin seinätilat on varattu suurten kaupallisten toimijoiden käyttöön.

Nyt töhrykampanjan vastainen liike on saanut osavoiton, kun kaupunki päätti lopettaa varsinaisen Stop töhryille –kampanjan. Kaupungin nollatoleranssilinjaan tällä ei silti liene suurta vaikutusta.

http://nollatoleranssi.info

Verkossa vain porvarien vaalikoneita

2008-09-11T01:39:00.000-07:00

Kuten monessa muussakin vaalissa, myös kuntavaaleissa omaa ehdokasta voi hakea tietoverkkojen vaalikoneiden avulla. Vaalikoneita avaavat muun muassa Yleisradio, MTV3 sekä sanomalehdet. Myös monet järjestöt ja muut kolmannen sektorin toimijat pykäävät omia koneitaan, joissa korostuu kunkin tahon oma erityinen näkökulma.

Kuntavaalien nettivaalikoneidenkysymyksiä vaivaa sama vika kuin edellisissä eduskuntavaaleissa: kysymyksenasettelut ovat sellaisia, ettei niiden avulla voi esitellä varsinkaan Suomen kommunistisen puolueen näkökulmasta järkeviä poliittisia lähtökohtia ja tavoitteita. Tuntuu kuin vaalikoneita tehtailisivat vain porvarit.

Eräässäkin vaalikoneessa kysytään esimerkiksi: leikkaatko kunnan menoja ennemmin koulutuksesta vai vanhustenhuollosta? Mieli tekisi ihmetellä, miksi leikata kummastakaan? Tilanne on kuin yrittäisi vastata kysymykseen: lyötkö mieluummin lapsiasi vai vaimoasi?

Toinen vaalikone kysyy palvelujen rahoittamisesta: nostaisitko mieluiten kunnallisveroäyriä vai palvelumaksuja? No en kumpaakaan, vaan asettaisin pääomatulot kunnallisverolle ja muuttaisin kunnallisveron progressiiviseksi valtionverotuksen tapaan. Mutta moinen ei vaalikoneelle kelpaa vastaukseksi.

Kuka keksisi vaalikoneen, jossa ehdokas ja häntä hakeva äänestäjä voisivat pohtia oikeasti porvaripolitiikalle vaihtoehtoisia kysymyksiä ja vastauksia?

Maksuton julkinen liikenne on mahdollista

2008-09-05T03:24:00.001-07:00

Voiko julkinen liikenne olla maksutonta? Kysymys on kuntavaalien alla noussut esille etenkin pääkaupunkiseudulla.
Teema oli esillä myös syyskuun Maanantaiklubilla, jossa asiasta keskustelivat Helsingin joukkoliikennelautakunnan puheenjohtaja Jessica Karhu (vihr.) sekä työsuojeluinsinööri Tapio Siirilä. Karhu myönsi, että pääkaupunkiseudun autoistuminen lisääntyy ja haittaa kaikkia. Hän ei pitänyt järkevänä julkisen liikenteen maksuttomuutta, koska se ei ole kokonaistaloudellisesti kannattavaa ja johtaisi kunnallisveroäyrin nostamiseen. Siirilä sen sijaan vaati suunnanmuutosta liikennepolitiikassa. Rahaa maksuttoman julkisen liikenteen kustantamiseen voidaan kerätä vaikkapa ruuhkamaksuilla. Myös kaupungin voitoista heltiäisi lisärahaa.

Maanantaiklubin keskustelussa Tapio Siirilä nosti esille perustavan kysymyksen: onko julkinen liikenne palvelua vai bisnes? Esimerkiksi VR puhuu nykyään julkisen liikenteen sijasta joukkoliikenteestä, koska haluaa valtion liikelaitoksena tuottaa voittoa eikä kantaa vastuuta julkisesta liikenteestä.
Itsekin puhuisin mieluummin julkisesta liikenteestä, koska ei ole yhdentekevää, kenen toimesta ja millä periaatteella liikennepalveluja tuotetaan. Kilpailuttaminen ja yksityistäminen ovat tuoneet näennäisiä kustannussäästöjä, mutta myös huonoa kalustoa ja suoranaista matkustajien halveksuntaa.
Maanantaiklubilla esille noussut Helsingin bussiliikenteen, ratikoiden ja metrojen kuljettajapula oli esillä myös keskiviikkona kaupunginvaltuustossa. Yrjö Hakasen valtuustokysely kuljettajien yksityisiä firmoja matalampien palkkojen ja kehnojen työaikojen korjaamisesta ei saanut kuitenkaan kaupungin johdosta tukea.

Suomen hallitus on varannut ensi vuoden budjetissaan joukkoliikenteen kehittämiseen viisi miljoonaa euroa, mitä voidaan pitää huonona vitsinä. Vihreillä on hallituspuolueena vastuu pitää huolta siitä, että valtio osallistuu vahvemmin julkisen liikenteen kehittämiseen. On outoa, miten monessa muussa ympäristöasiassa rikkaita ja hyviä ideoita viljelevät vihreät keksivät nyt mitä kummallisimpia syitä sille, miksei maksuton julkinen liikenne muka ole mahdollista.
Kysymys julkisista palveluista, niiden tuottamisesta ja rahoittamisesta tuntuu tiivistyvän perusasetelmaan: ovatko kaupunkilaiset vain yhteen paikkaan kasattua markkinakarjaa, kuluttajia, joille kaupataan hyödykkeitä ja palveluja vai liittyykö kaupunkiasumiseen yhteisöllisyyttä ja osallisuutta jollain syvemmällä tasolla.
Toivon, että kuntavaaleissa itse kukin yrittäisi miettiä, miten eri puolueet tähän kysymykseen vastaavat.

Uusliberalismi söi hippikumouksen

2008-08-11T05:47:00.000-07:00

Tänä vuonna on innokkaasti muisteltu vuoden 1968 hippiliikkeen ja radikaalien opiskelijoiden toimintaa ja perintöä. On mielenkiintoista, miten uusliberalistisen vaiheen kapitalismi on omalla tavallaan toteuttanut useita niistä vaatimuksista, joita tuolloin esitettiin.

Vuoden 1968 radikaalien kritiikki kohdistui voimakkaasti sekä länteen että itään. Länsimaissa vastustettiin reformistista sosialidemokratiaa ja sen siivellä kasvanutta, jäykäksi moitittua ay-liikettä. Itäeurooppalaista sosialismin mallia puolestaan syytettiin byrokratiasta ja ”valtiokapitalismista”.
Vaihtoehtoja haettiin muun muassa anarkismin eri suuntauksista sekä marxilaisuuden marginaalisimmista perinteistä. Myös Kiina edusti monelle parempaa sosialismia kuin Neuvostoliitto.

Kapitalismin uusliberalistinen käänne toteutti 1968-sukupolven kritiikkiä tuhoamalla ay-liikkeen joukkovoiman ja sosialidemokratian vaaliman ajatuksen kapitalismin ja hyvinvointiyhteiskunnan keynesiläisestä rauhanomaisesta rinnakkaiselosta. Myös Itä-Euroopan ”rappeutunut” reaalisosialismi romahti, aivan kuten radikaalivasemmisto toivoikin. Tilalle tosin syntyi vieläkin alistavampia ja ahdistavampia yhteiskuntia, joiden ääripäitä edustanevat ex-Neuvostovallat, vapaan markkinatalouden nimeen vannova Viro ja diktatuurikultin hallitsema Turkmenistan. Uusliberalismi vastasi länsimaissa radikaalivasemmiston esittämään byrokraattisen holhousvaltion arvosteluun purkamalla turvaverkkoa ja julkisen sektorin rakenteita.

1960-luvulla vaadittiin myös lyhyempää työpäivää ja kritisoitiin erityisesti mekanistista ja yksitoikkoista tehdastyötä. Uusliberalismi vastasi huutoon vapauttamalla satoja tuhansia ihmisiä työelämän ikeestä työttömyyteen. Mekanistisen ja yksitoikkoisen kahdeksasta neljään -työputken tilalle on saatu ”joustoja”, pätkä- ja osa-aikaisia työsuhteita. Hippien korostamasta luovuudesta on tullut tärkeä tuotantotekijä.

Monet entiset radikaalit kuusikymmenlukulaiset, vihreät ja vasemmistolaiset, muuttuivat itse uusliberalismin kantaviksi voimiksi. Parhaita esimerkkejä ovat 1960-luvun Kalifornian hipit Bill Gates ja Steve Wozniak, jotka nykyään tunnetaan johtavien tietotekniikkajättien, Microsoftin ja Applen, perustajina ja multimiljardööreinä.

Sattuma ja välttämättömyys

2008-01-28T00:27:00.001-08:00

Karl Marx tunsi hyvin Antiikin Kreikan filosofiaa. Hän muun muassa tutki tohtorinväitöskirjassaan Demokritoksen ja Epikuroksen luonnonfilosofioiden välistä eroa.

Marxin tuotannosta voidaankin jäljittää ajatuskulkuja, joiden juuret löytyvät vuosituhanten takaisesta filosofiasta. Eräs näistä on sattuman ja välttämättömyyden dialektiikka.

Ensi näkemältä sattuma ja välttämättömyys vaikuttavat täysin vastakkaisilta asioilta. Se, mikä tapahtuu sattumalta, ei tapahdu välttämättä ollenkaan. Kaikki välttämätön puolestaan tapahtuu väistämättä, eikä siinä ole satunnaisuudella sijaa.

Marx huomautti Antiikin filosofista ajattelua seuraten, että sattumassa ja välttämättömyydessä on silti jotakin keskeisesti samaa: molemmat tapahtuvat ilman, että kukaan niitä erityisemmin haluaa. Niiden takana ei ole tarkoituksenmukaisuutta eikä tietoista päämäärää, harkintaa tai suunnittelua, josta ihmistieteissä käytetään termiä intentionaalinen toiminta. Toiminta on intentionaalista silloin, kun pyritään tiettyyn päämäärään tietyin tunnetuin keinoin.

Nykyään puhutaan kiivaasti perintöveron poistamisen puolesta. Marx vastusti sekä omaisuuden että vallan perimisen ajatusta. Hänen näkökulmastaan perintö lankesi jälkikasvulle sattumalta, kukaan kun ei voi vanhempiaan valita. Marxin mielestä oli järkevämpää antaa edesmenneen omaisuus yhteiskunnan haltuun. Ihmiset voisivat sitten yhdessä demokraattisesti päättää, mitä perinnöllä tehdään. Perinnön yhteiskunnallinen hallinta olisi näin ilmaisu sosiaalisesta intentionaalisesta toiminnasta.

Myös kapitalistisessa yhteiskunnassa hallitsevat Marxin mukaan sattuman ja välttämättömyyden periaatteet: toisaalta markkinoiden anarkia, toisaalta luokkayhteiskunnalle ominaiset välttämättömät lait, kuten riisto ja luokkataistelu.

Sosialismi voidaan ymmärtää tästä näkökulmasta yhteiskuntakehitykseksi, missä tietoisella, kollektiivisella tahdolla on mahdollisimman suuri merkitys niin politiikassa kuin taloudessa. Matka kohti kommunismia tarkoittaa intentionaalista, päämäärätietoista toimintaa välttämättömyyden valtakunnan supistamiseksi ja vapauden valtakunnan kasvattamiseksi.

Missä opiskelijaliike luuraa?

2007-12-10T01:51:00.000-08:00

Toukokuussa tulee kuluneeksi 40 vuotta Pariisin 1968 opiskelijamellakoista. 1960-1970-lukujen opiskelijaliikkeestä ei Suomessa enää voi puhua. Tarvetta liikehdinnälle kyllä olisi.

Vuosien väännön jälkeen opiskelijoiden toimeentuloon on tulossa hieman kohennusta, kun porvarihallitus korottaa pitkään jäissä ollutta opintotukea. Tiedonantajan numeron 45 sivulla 7 kerrotaan, miten yliopistot ja ammattikorkeakoulut tempaisivat vastikään maksuttoman koulutuksen puolesta. Liikkeellä ollaan nyt kiitettävän ajoissa.

Käynnissä on silti tukku muitakin akateemista ja tieteen maailmaa muuttavia prosesseja, joihin opiskelijajärjestöt eivät näytä ottavan kriittistä kantaa.

Tehokkuus on tuotu kampuksille eri muodoissa. Paljon vastustusta herättänyt uusi palkkausjärjestelmä, erilaiset tuottavuusohjelmat ja toiminnan projektimuotoistaminen kiristävät niin henkilökunnan kuin opiskelijoiden hermoja.

Tehokkuusvaatimukset ovat myös muovaamassa koko julkista sektoria ja vähentämässä tuhansia työpaikkoja kunnista ja valtiolta. Näistä valtaosa on juuri niitä, joihin esimerkiksi humanistisilta ja yhteiskuntatieteiden aloilta valmistuneet ovat työllistyneet. Opiskelijajärjestöiltä odottaisi tässä asiassa huomattavasti tiukempia kannanottoja.

Suoraa opiskelijamaailmaa koskettavien ongelmien lisäksi vaikkapa tuloerojen kasvun ja globaalin ilmastonmuutoksen pitäisi saada ylioppilaita barrikadeille. Entä missä on akateeminen Afganistanin ja Irakin sodan vastainen opiskelijaliike?

Esitys uudesta yliopistolaista annetaan eduskunnalle keväällä 2009. Ministeriön mukaan uudistuksen tavoitteena on ”että yliopistot pystyisivät nykyistä paremmin monipuolistamaan rahoituspohjaansa ja reagoimaan maailman muutoksiin.” Toisin sanoen yliopistojen rahoitusta ollaan markkinaehtoistamassa rankalla kädellä.

Esimakua muutoksen suunnasta tarjoaa hallitusohjelmaan kirjattu innovaatioyliopistohanke, jossa yhdistyvät Teknillinen korkeakoulu, Helsingin kauppakorkeakoulu ja Taideteollinen korkeakoulu. Taideaineiden opiskelijat ovat syystä vastustaneet markkinavetoista hanketta, joka uhkaa typistää taiteen ja kulttuurin pelkäksi markkinoinnin pintakuorrutukseksi.

Syksyn ylioppilaskuntavaaleissa äänestysprosentti jäi esimerkiksi Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä reilusti alle 30 prosentin. Johtuuko tämä opiskelijoiden passiivisuudesta vai ylioppilaskuntien haluttomuudesta toimia ja ottaa radikaalimmin yhteiskunnallisesti kantaa, on hyvä kysymys.

Joukot pois Afganistanista!

2007-10-01T06:08:00.000-07:00

Suomalaisen rauhantyön satavuotiset perinteet jatkuvat, kun PAND – Taiteilijat rauhan puolesta -yhdistys teki Joukot pois Afganistanista -aloitteen rauhan kulttuurin puolesta.

Taiteilijat haluavat kutsua koko suomalaisen rauhanliikkeen, yksityiset rauhan ihmiset, järjestöt ja yhteisöt mukaan kulttuuriseen mielenilmaukseen rauhan puolesta Eduskuntatalon eteen torstaina 4. lokakuuta klo 17.00. Mukana on muun muassa maailman musiikin helmi, Stilimba-orkesteri, sekä monia muita rauhan kulttuurin ääniä.

PANDin aloitteella vaaditaan eduskuntaa vetämään Suomen joukot pois Afganistanin taisteluista. Afganistanin Nato-johtoisessa Isaf-operaatiossa palvelee noin sata suomalaista.

Joukot pois Afganistanista -aloite jatkaa omalla tavallaan Suomen satavuotisia rauhantyön perinteitä.

Suomen ensimmäinen rauhanjärjestö, Suomen Rauhanliitto, perustettiin vuonna 1907. Se perustettiin Tampereella pitkälti kristillisten pasifismin ihanteiden pohjalle. Perustajat halusivat toimia asevarustelua vastaan sekä edistää kristillisen rakkauden sanomaa ja kansojen välistä sopua. Ensimmäisen maailmansodan aattona kielletty liitto perustettiin uudelleen 1920.

Toisen maailmansodan aika oli rauhanliikkeelle vaikeaa. Osa rauhanliikkeen jäsenistä osallistui sotaan, osa joutui vankilaan, jotkut ottivat osaa sotaan aseettomina ja jotkut siirtyivät Ruotsiin. Rauhanaktiivi Arndt Pekurinen ammuttiin hänen kieltädyttyään toistuvasti tarttumasta aseeseen. Rauhanliike ei kuitenkaan joutunut lakkauttamaan toimintaansa täysin.

Toisen maailmansodan päätyttyä eurooppalaiset kansat sanoivat jälleen kerran, kuten ensimmäisenkin maailman sodan jälkeen, Nie wieder Krieg (ei koskaan enää sotaa). Suomessa ja maailmalla haluttiin luoda laaja kansanrintama sotaa vastaan. Suomen Rauhanpuolustajat perustetiin 1949 ja, järjestö liittyi Maailman rauhanneuvostoon.

Vuonna 1974 perustettiin ay-liikkeen puolella Työpaikkojen rauhantoimikunta, joka järjestää vuosittain Ay-väen rauhanpäivät.

Kunta-alan palkoista

2007-09-23T23:26:00.000-07:00

Kunta-alan palkkaneuvotteluissa ovat sekä hallitus että kuntatyönantajapuoli jatkuvasti vedonneet rahapulaan. Hallituksen mukaan budjetin raamit on vedetty, eikä niitä sovi ylittää. Kuntatyönantaja on maalannut uhkakuvia, joiden mukaan kunnallisveroäyri nousee ja köyhimpien kuntien talous romahtaa totaalisesti, mikäli hoitoaloilla ei tyydytä tähän mennessä ehdotettuun sopimukseen.

Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen budjettiesityksen loppusumma on noin 43 miljardia ja esitys on kaksi miljardia euroa ylijäämäinen. Tästä huolimatta esitys jatkaa valtion ja kuntien menojen ja työpaikkojen karsimista.Miksei kunnille sitten riitä rahaa? Tutkija Teuvo Junkan mukaan parempi olisi kysyä, miksi kunnille ei anneta rahaa. Junka tutkii Kuntapamfletti-kirjassa viime vuonna julkaistussa artikkelissaan, miten Suomessa harjoitetun talouspolitiikan kuristusote kuntasektorista on kiristynyt jo 1990-luvun alusta lähtien.

Junkan mukaan Suomessa on sovellettu uusliberalistista, pääoman valtaa ja vapauksia lisäävää talouspolitiikkaa reilun 15 vuoden ajan. Valtion menoja on pienennetty niin paljon, että ne ovat nyt lähes 9 miljardia euroa pienemmät kuin olisivat ilman julkisen sektorin leikkauksia.

Valtio on pyrkinyt monin eri tavoin vaikeuttamaan kuntien taloutta.

Kunnille maksettuja valtionosuuksia on leikattu, niiden maksamista on viivästetty ja indeksikorotuksia puolitettu. Valtio on määrännyt kunnille uusia tehtäviä antamatta lisärahoitusta niiden hoitamiseen. Myös veronkevennykset ja verotuspolitiikka ovat heikentäneet kuntien taloutta. Kaiken kaikkiaan kunnat saavat Junkan mukaan noin 5,6 miljardia euroa vähemmän kuin saisivat, jos leikkauksia ja kiristyksiä ei olisi tehty.

Eikä linjasta voi syyttää pelkästään porvarihallitusta. Kuntien kurittamisessa ovat olleet mukana lähes kaikki eduskuntapuolueet niin Esko Ahon, Paavo Lipposen kuin Matti Vanhasen hallitusten aikana.

Hallitus esittää, että kahden miljardin ylijäämä käytetään julkisen sektorin ja kuntatalouden kohentamisen sijasta valtion velan lyhentämiseen, vaikka eurooppalaisessa mittakaavassa Suomella on erittäin vähän velkaa. Velan liian vauhdikas lyhentäminen on itse asiassa ongelma, sillä se voi johtaa valtion sijoittajapohjan kapenemiseen.

Tasokorotuksia havitteleville hoitajille on julkisuudessa lyöty ahneen leimaa. Hoitajia yritetään myös syyllistää siitä, että palkankorotukset käyvät kuntien taloudelle liian kalliiksi.

Hoitoalan ammattiliitot ovat kuitenkin oikeassa, kun he vaativat valtiota takaamaan kunnille riittävän rahoituspohjan alan palkkojen kohentamiseksi. Rahaa valtiolla on, mutta se kohdennetaan väärille tahoille.

Sabran ja Shatillan verilöyly ei unohdu

2007-09-21T23:11:00.001-07:00

Syyskuun puoliväli vuonna 1982. Israelin armeija on miehittänyt Libanonia muutaman kuukauden ajan tarkoituksenaan tuhota PLO:n tukikohdat alueelta. Selkkaus päättyy tulitaukoon, PLO:n johtaja Jasser Arafat poistuu alueelta ja saa lupauksen, että kansainvälinen rauhanturvajoukko suojaa alueelle jääviä siviilejä.

Lupausta ei koskaan täytetä.

15. syyskuuta Israelin joukot saapuvat Libanonin pääkaupunkiin Beirutiin ja saartavat sekä Shatillan pakolaisleirin sekä tiheästi asutun Sabran kaupunginosan leirin vieressä. Israelin puolustusministerin Ariel Sharonin mukaan alueella piileksii 2 000 vaarallista terroristia, jotka on kukistettava. Armeija aloittaa raskaan tykistötulen kohti siviilien kansoittamaa pakolaisleiriä ja kaupungiosaa.

Sharon päättää jättää likaisen työn libanonilaiselle äärioikeistolaiselle kristittyjen militanttijoukolle, joka tunnetaan falangistien nimellä. Syyskuun 16. päivän iltana Israelin armeija päästää tämän itse kouluttamansa iskujoukon Sabran ja Shatillan alueelle. Seuraa puolitoista vuorokautta kestänyt terrori: joukkomurhia, raiskauksia ja kidutusta. Uhreiksi joutuu palestiinalaisten lisäksi suuri määrä libanonilaisia sekä syyrialaisia, egyptiläisiä, bangladeshilaisia ja pakistanilaisia siirtotyöläisiä. Tappajat eivät tehneet eroa kansallisuuden, sukupuolen tai iän suhteen.

Verilöyly kestää 18. syyskuuta klo 13:een asti.

Vaikka hyökkääjät olivatkin libanonilaisesta ääriryhmästä, on Israel vastuussa verilöylystä. Sharonin joukot päästivät hyökkääjät armeijan saartamalle alueelle, tarjosivat tykistötukea ja ampuivat valoraketteja, jotta hyökkääjien oli helpompi toimia pimeässä. Sharon on myös ollut täysin tietoinen siitä, mitä Sabrassa ja Shatillassa tapahtuu. Israelin armeija ei silti tehnyt elettäkään estääkseen siivilien joukkomurhaa.

Syyskuun puoliväli vuonna 2007. On syksyinen sadepäivä Helsingissä, reilun 3 000 kilometrin päässä Beirutista. Joukko ihmisiä muodostaa Suurkirkon portaille pitkistä punaisista kankaista muistomerkkiä. Kankaista muodostuu luku 3 500, mikä on Sabran ja Shatillan verilöylyissä surmansa saaneiden arvioitu lukumäärä.

Joukko asettuu makaamaan hiljaa, paikallaan ja liikkumatta märille kiviportaille, verenpunaisten kankaiden viereen, kuka mihinkin asentoon, kuin ruumiit. Viidentoista minuutin hiljaisen hetken jälkeen ihmiset nousevat omin voimin ylös, toisin kuin Sabrassa ja Shatillassa vain neljännesvuosisata aiemmin.

Operaation taustalla ovat PAND – Taiteilijat Rauhan Puolesta sekä Psykologien Sosiaalinen Vastuu PSV, jotka haluavat muistuttaa meitä palestiinalaisten vuosikymmeniä kestäneestä kärsimyshistoriasta, joka jatkuu yhä tänäkin päivänä.

Ainoa keino parantaa Libanonin pakolaisten ja koko Palestiinan tilannetta sekä estää Sabran ja Shatillan kaltaisten joukkomurhien toistuminen on tilanteen tiedostaminen ja määrätietoinen toimiminen rauhan puolesta.

Rakas päiväkirja...

2007-09-16T08:15:00.000-07:00

Mä tein sen, mä aloin pitään blogia. Siitä tulee jännää, se on niin hassua... mukaillakseni Klamydia-yhtyeen kappaletta Juhannuksena, sillä sitähän tämä on: bloginpito on kuin ikuinen Juhannus... siitä olen nyt varma.